Rutistamo ja muut uudet yritykset
Yrittäjäsanomat on listannut kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.
Yrittäjäsanomat on listannut kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.
Yrittäjä jatkaa työssä palkansaajaa varmemmin eläkkeelläkin, itsensätyöllistäjä kaikkein yleisemmin. Mies vielä todennäköisemmin kuin naimisissa oleva nainen.
Uudenmaan liitto hakee ehdokkaita Vuoden uusmaalainen yritys 2017 -palkinnon saajaksi. Voit ehdottaa palkinnon saajaa 15.9. asti.
Jyväskylässä on vuodesta 2011 saakka toteutettu yritysvaikutusten arviointia sekä vuoropuhelua Jyväskylän kaupungin ja paikallisten yrittäjien välillä. Jyväskylässä toimivat kolme yrittäjäyhdistystä;…
Iissä Micropolis ja Oulussa BusinessOulu järjestävät Kesäyrittäjä-hanketta, jossa nuoret nurmikonleikkaajat, valokuvaajat, leipojat ja muut osaajat voivat ryhtyä kesän ajaksi yrittäjiksi.
Nekalan-Koivistonkylän Yrittäjät ry. valitsi alueensa Vuoden Yrittäjäksi 2016 Hämeen Pussitehdas Oy:n.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan konkurssien määrä väheni tammikuun ja toukokuun välisenä aikana 22,2 prosentilla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on nimittänyt oululaisen hallitusammattilaisen Seppo Laineen yrittäjäneuvokseksi.
Patentti - ja rekisterihallituksessa kävi eilen puhumassa harvinaisen nuori yrittäjä. 12-vuotias Arvi Martikainen kertoi PRH:n kutsumana siitä, millaista on olla…