Osuuskunta

Osuuskunta on yritysmuotona vanha, mutta edelleen käypä tapa harjoittaa yritystoimintaa.

Plussat

+ Sopii yhteisyrittämiseen. Osuuskunta on sen käyttäjien omistama, hallitsema ja heitä hyödyttävä yritys.
+ Jäsenten lukumäärä ja panos valittavissa.
+ Jäsenten taloudellinen vastuu rajoittuu heidän maksamaansa osuusmaksuun.

Miinukset

– Iso jäsenmäärä voi tehdä päätöksenteosta hankalaa.
– Osakkaiden ei välttämättä yleisesti mielletä yrittäjiksi.

Osuuskunta pähkinänkuoressa

Osuuskunta poikkeaa muista yritysmuodoista siten, että sen pääasiallinen tavoite ei virallisesti ole voiton maksimointi. Osuuskunnan toiminnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita. Palvelut osuuskunta voi tarjota itse tai järjestää muulla tavoin. Toiminnan tarkoituksesta voidaan määrätä osuuskunnan säännöissä toisin.

Osuuskunnan voi mieltää eräänlaisena aatteellisen yhdistyksen liiketoiminnallisena vastinparina, jonka sääntely on melko samanlaista kuin osakeyhtiöissä.

Osuuskunnan pääoma vaihtele jäsenmäärän mukaan. Liittyessään osuuskuntaan jäsen maksaa osuuskunnan määrittelemän maksun ja pääsee siten hyödyntämään osuuskunnan itse tuottamia tai jäsenilleen hankkimia palveluita.

Osuuskuntamuotoisia yhtiöitä oli kaupparekisterissä vuoden 2022 alussa 3 378 kappaletta.

Osuuskunnan perustaminen ja jäsenyys

Osuuskunnan voi perustaa yksi tai useampi luonnollinen henkilö, yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö. Useimmiten osuuskunta laitetaan pystyyn useamman perustajan voimin. Osuuskunta perustetaan laatimalla sille perustamissopimus. Osuuskunta on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen kuukauden kuluessa perustamiskirjan allekirjoittamisesta.

Osuuskunnan jäsenten ja heidän ottamiensa osuuksien määrä vaihtelee. Osuuskunnan jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan velvoitteista, vaan jäsen vastaa osuuskunnan velvoitteista ainoastaan osuuskuntaan sijoittamallaan summalla eli osuusmaksulla.

Jäsenet hyväksyy osuuskunnan hallitus, joka hoitaa osuuskunnan asioita. Osuuskunnalla voi olla myös toimitusjohtaja. Ylin päätösvalta on jäsenillä. Säännöissä voidaan määrätä, että jäsenten päätösvaltaa käyttää osuuskunnan kokouksen sijasta jäsenten valitsema edustajisto.

Neuvontaa puhelimitse jäsenille oikeudellisissa asioissa

Ikoni kahdesta henkilöstä

Neuvontapalvelu

Jäsenpalveluna maksuton lakineuvonta ja asiantuntija-apu
Arkisin klo 8–18
Mies käärii hihat

Yrityksen perustaminen -opas

Miten valita oikea yhtiömuoto yritykselle? Entä minkälaisia velvollisuuksia yrittäjällä on? Näihin ja muihin perustamiseen liittyviin kysymyksiin löydät vastauksen Yrityksen perustaminen -oppaasta.

Hyödynnä jäsenedut

Fennia
Vakuutus- ja työeläkevakuutuspalvelut

Vakuutukset

Elisa
Liittymät, verkko- ja IT-palvelut

Liittymät ja IT-palvelut

Vakuutus- ja työeläkevakuutuspalvelut

Työeläkevakuuttamisen palvelut

Liittymät, verkko- ja IT-palvelut

Hostingpalvelu

Etkö ole jäsen? Liity Yrittäjiin.

Yrittäjien jäsenenä saat maksutonta lakineuvontaa ja nautit rahanarvoisista jäseneduista!

Liity jäseneksi