13.6.2017 klo 12:39
Uutinen

11-vuotiaasta pizzakeisari Micosta tuli some-ilmiö – tiedätkö muitakin? Vinkkaa meille!

11-vuotias espoolainen Mico Vanhanen tehtailee jo viidettä vuotta pizzoja kotikeittiössään.

– Siitä on viisi vuotta, kun tein isoveljeni ylioppilasjuhliin pizzaa. Siitä se ajatus ja kipinä sitten lähti, Mico Vanhanen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Micosta tuli samantien ilmiö sosiaalisessa mediassa. Hänen haastatteluaan jakoivat tiistaina aamupäivällä niin Nuoret Yrittäjät, Espoon kaupunki kuin Kamalat äidit -ryhmä.

Mico Vanhanen tituleeraa HS:ssa itseään pienyrittäjäksi ja hänellä on yrittäjäasenne kohdillaan. Mico haluaa tienata omat rahansa itse töitä tekemällä.

Pizzan tekemisen lisäksi nuori pienyrittäjä hoitaa myös logistiikkapuolta eli pizzojen hintoihin sisältyy kotiinkuljetus.
HS:n mukaan toistaiseksi kaukaisin asiakkaista on halunnut pizzansa noin kilometrin päähän Vanhasen kodista. Selvästi suurin osa kuljetuksista tapahtuu jalan kotikadulla Haukilahdessa.

Mico on yrittäjävanhempien lapsena oppinut laskemaan mitä jää ”viivan alle”.
– Lasken tuotteideni hinnat sellaisiksi, että teen noin kaksi euroa voittoa per pizza, pizzakeisari Vanhanen kertoo.
Pizzojen hinnat liikkuvat HS:n mukaan kahdeksan euron Margaritasta 21 euron Jallun kierteeseen. Pizzan nimi tulee kierremäisestä muodosta ja Micon toisesta nimestä, Jalmarista.

Micon suosituin tuote ja henkilökohtainen suosikki on pizza, jossa on ketsupin ja juuston lisäksi nakkiviipaleita. Kaikissa pizzoissa on hänen itsensä tekemä rapea pohja.

Tuottoa Vanhaselle on kertynyt viiden vuoden uran aikana arviolta 250 euroa. Nuori liikemies pohtii kuitenkin vielä keinoja voiton kasvattamiseksi entisestään. Hän aikoo esimerkiksi aloittaa juuston raastamisen itse, sillä valmis juustoraaste on hävyttömän kallista.
toimitus@yrittajat.fi

Lue koko HS:n haastattelu täältä

Ilmianna meille kesäyrittäjä!

Tunnetko tai tiedätkö Micon kaltaisia nuoria tai vähän vanhempiakin ”kesäyrittäjiä”. Kerro vinkkisi Yrittäjäsanomien toimitukselle osoitteessa toimitus@yrittajat.fi