20.4.2020 klo 13:53
Uutinen

Esittelyssä uusi jäsenyritys: koronakriisi lisäsi Balkan Tukku Oy:n tuotteiden kysyntää

Nopea kasvu on yllättänyt, sanoo turkulainen Ibrahim Sehic perustamansa Balkan Tukku Oy:n alkutaipaleesta. Yritys tuo Balkanin maista elintarvikkeita, joille on kysyntää erityisesti etnisissä kaupoissa.

– Tuomme maahan perinteisiä tuotteita ja brändejä, jotka ovat tuttuja alueella syntyneille ja siellä eläneille, kuten säilykkeitä, makkaroita, kuivalihaa ja meijerituotteita, Sehic kuvailee valikoimaansa, joka kattaa jo satoja tuotteita.

Yritys omaa hyvät verkostot Euroopassa. Osa tuotteista tulee suoraan Kosovosta ja Sloveniasta, osa Itävallasta, Saksasta ja erityisesti Ruotsista, jossa on Euroopan suurin balkanilaisiin elintarvikkeisiin erikoistunut yritys.

Koska tuotteille on kysyntää eri puolilla Suomea eikä valmiita jakelukanavia ole kaikkialla, Sehic on perustamassa verkkokauppaa. Lisäksi yrityksellä on oma Balkan Market -myymälä Raisiossa.

Koronakriisi lisää kysyntää

Piikkiössä sijaitsevassa tukussa on ollut viime aikoina poikkeuksellisen kiireistä, kun elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut koronakriisin seurauksena.

– Meillä tilanne on ollut aika hyvä, sillä olimme tilanneet tavaraa sopivasti hyvissä ajoin, Ibrahim Sehic kertoo.

Kuljetukset ovat toimineet, mutta joidenkin tuotteiden saatavuudessa on ollut ongelmia. Esimerkiksi bosnialainen karkea vehnäjauho on loppunut, eikä täysin korvaavaa tuotetta ole löytynyt suomalaisten myllyjen valikoimista.

Vaikka Balkan Tukku on uusi yritys, tukkuliiketoiminta on Sehicille tuttua. Hän aloitti elintarvikkeiden maahantuonnin Itävallasta sivutoimisesti jo 2016 yksittäisillä koe-erillä.

Toiminta on laajentunut vähitellen ja samalla tavalla Sehic aikoo jatkaakin. Yritystä on tarkoitus kasvattaa, mutta rauhallisesti.

– Tavoitteena on saada balkanilaiset elintarvikkeet laajemmin kauppoihin Suomessa, sillä tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen makuun.

Ibrahim Sehic on Yrittäjien tuore jäsen. Hän arvostaa järjestön verkostoja, neuvontaa ja tapahtumia, joihin kolmen pienen lapsen isä toivoo ehtivänsä myös osallistumaan.

(Teksti ja kuva: Eila Hannula. Juttu on julkaistu myös 16.4. ilmestyneessä Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehdessä.)

Kuva: Bosnialaiset sukujuuret omaava Ibrahim Sehic kannustaa suomalaisia maistelemaan balkanilaisia elintarvikkeita, jotka sopivat hänestä hyvin suomalaiseen makuun.