YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Tuula Uitto ja Heikki Erkamo tapasivat toisensa yrittäjäpäivillä – Rakkaus roihahti heti: ”Huomasimme, että olemme aika ihmeellisessä elämäntilanteessa”
Nyt Tuula Uiton mukana on myös oma tytär.
Lahtelainen Tuula Uitto, 66, on yksi heistä, joiden kohdalla Suomen Yrittäjien valtakunnalliset yrittäjäpäivät ovat olleet tavallistakin merkityksellisemmät.
Ikimuistoisin tapahtuma hänelle on ollut vuoden 2012 tapahtuma Oulussa. Silloin hän tapasi nykyisen avopuolisonsa Heikki Erkamon, 59.
– Se oli aikamoinen sattuma, koska asuin vielä siihen aikaan Kainuussa ja Heikki puolestaan Lahden seudulla.
Yrittäjäpäivillä kohtaa paljon eri alan yrittäjiä ympäri Suomea.
-Yrittäjäpäivillä voi törmätä myös kohtaloonsa. Me juttelimme, paitsi yrittäjyydestä, myös elämästä ja elämäntilanteesta, tutustuimme ja tanssimme. Loppujen lopuksi vaihdoimme yhteystietoja ja tutustuminen jatkui etänä, Uitto muistelee.
Yhteydenpito jatkui viestittelemällä ja tapaamisilla. Molemmilla oli tuolloin avioero takanaan.
– Löysimme siitä yhteisen puheenaiheen. Huomasimme, että olemme molemmat aika ihmeellisessä elämäntilanteessa.
Tutustuminen syveni, ja vuonna 2013 Uitto muutti Heikin luo Nastolaan. Siitä asti he ovat asuneet yhdessä.
Heikki Erkamo on pitkän linjan yrittäjä, joka myi aaltopahvia jalostaneen ER-Pahvityö Oy:n Valkeakoskella toimivalle Aradalle vuonna 2024.
Yrittäjäpäivät ovat Uitolle tulleet tutuksi jo ennen yrittäjyyttä, sillä hän oli käynyt tapahtumassa kirjoittavan toimittajan roolissa.
Yrittäjyys ei pääty
Uitto on ollut media- ja viestintäalalla koko työuransa. Yrittäjäksi hän siirtyi toimittajan töistä vuonna 2008, jolloin hän perusti Tmi Kristallijulkaisut. Yrityksessä hän tarjosi toimitustyön alihankintaa ja painotöitä. Hän on myös julkaissut kaksi kirjaa, toisen naisyrittäjistä ja toisen puuteollisuusyrittäjistä.
Yrittäjäpäivät ovat Uitolle tulleet tutuksi jo ennen yrittäjyyttä, sillä hän oli käynyt tapahtumassa kirjoittavan toimittajan roolissa. Hänellä oli myös luottamustehtäviä Sotkamon yrittäjissä.
Jäätyään viime vuonna yrittäjäneläkkeelle Uitto on jatkanut toiminimiyrityksensä töitä tekemällä yksittäisiä toimeksiantoja. Myös tiivis yhteistyö Iisalmen EcoPrint -painotalon kanssa jatkuu edelleen muun muassa kirjojen ja sukujulkaisujen parissa.
– Nykyään puhutaan paljon työurien pidentämisestä. Yrittäjille tämä on luonnollista. Tiedän lukuisia yrittäjiä, jotka eläkeiän jälkeen jatkavat töitä muutamana päivänä viikossa. Minulle tämän on kaikkein parasta, sillä nyt voin valita toimeksiannot, Uitto kertoo.
Pariskunnan yhteiselämä vaati jommankumman muuttoa toiselle paikkakunnalle. Paluu Kainuusta eteläiseen Suomeen tuntui Uitosta hyvältä.
– Minun oli helpompi muuttaa kuin Heikin, jonka tehdas oli Lahden seudulla. Hän ei olisi voinut siirtää tehdastaan mihinkään. Siskoni asuvat pääkaupunkiseudulla, ja senkin takia oli kiva tulla etelämmäksi. Haastavinta uudessa suhteessa oli molempien uroskoirien saattaminen samaan talouteen. Ne olivat vanhoja itsetietoisia uroksia, ja meni tovi, ennen kuin ne tottuivat toisiinsa, Uitto jatkaa.

Tytär mukana
Pariskuntana Uitto ja Erkamo ovat osallistuneet yrittäjäpäiville vuodesta 2013 alkaen. He ovat mukana myös tämän vuoden tapahtumassa Lahdessa.
– Nykyisin yrittäjäpäivät ovat minulle enemmän vanhojen tuttujen tapaamista. Ennen kaikkea on kiva luotsata seuraavan polven yrittäjiä samaan kulttuuriin. Tyttärelläni on miehensä kanssa it-alan yritys Wave Company Oy. He ovat liittyneet Helsingin Yrittäjiin ja nyt he osallistuvat yrittäjäpäiville kolmannen kerran yhdessä minun ja Heikin kanssa. Heille tapahtuma on tärkeä oman yrittäjäverkoston laajentamisen kannalta. On ihanaa, että he ovat seuranneet esimerkkiämme ja osallistuvat yrittäjäpäiville.
Uiton ja Erkamon kaikki neljä tytärtä ovat tavalla tai toisella mukana yrityselämässä. Uitto kannustaa muita yrittäjiä tuomaan tapahtumaan uusia yrittäjiä ja nuoria.
– Se takaa jatkumon ja viestin siitä, että yrittäjyys kannattaa.
Tämän vuoden yrittäjäpäivillä Uitto odottaa kuulevansa mielenkiintoisia tarinoita ja tapaavansa tuttuja.
– Odotan luentoja ja yrittäjätarinoita. Ne ovat olleet aina mielenkiintoisia. Yrittäjäpäivissä on ihanaa se, että siellä tapaa erilaisia yrittäjiä eri aloilta eri puolilta Suomea ja silti keskusteluissa löytyy yhteinen sävel. Yrittäjien välinen ymmärrys ja vertaistuki on parasta antia.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi