16.11.2019 klo 18:22
Uutinen

Hallitus luottaa työpaikkojen määrän kasvuun – ”Yrittäjiä kuunneltava herkällä korvalla”

Varsinais-Suomen Yrittäjät peräänkuuluttaa maakunnallisen edunvalvontayhteistyön terävöittämistä.

Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen ei odota suuria Antti Rinteen hallituksen asettamilta kolmikantaisilta työryhmiltä, joissa Suomen Yrittäjätkin on mukana.

– Ryhmät ovat jo lähtötilanteessa mahdollisimman erimielisiä ja näin ollen melko mahdottoman työn edessä. Työryhmien työskentelystä ei liene syytä odottaa suuria tuloksia, Jyrki Hakkarainen totesi lauantaina juhlapuheessaan Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Logomossa.

Hän peräänkuuluttaa rakenteellisia uudistuksia. Hallitus luottaa ohjelmassaan työpaikkojen määrän kasvuun, johon johtavien toimien on määrä olla tiedossa käytännössä ensi keväänä.

– Tarvitaan reippaita kannusteita kasvuun, työllistämisen riskin kohtuullistamista ja mahdollisuuksista sopia työpaikoilla nykyistä enemmän. Tarvitaan enemmän vapauksia tehdä Suomesta kilpailukykyinen maa.

Hakkarainen muistuttaa, että yli 93 prosenttia suomalaisista yrityksistä on 1-9 henkilöä työllistäviä yrityksiä.

– Juuri näihin yrityksiin on syntynyt suurin osa tämän vuosituhannen uusista työpaikoista, eikä suinkaan esimerkiksi suuryrityksiin. Tästä syystä Yrittäjiä olisi kuunneltava herkällä korvalla.

Yhteistyötä varsinaissuomalaisessa edunvalvonnassa tulisi Hakkaraisen mukaan terävöittää.

– Tulemme kutsumaan ensi keväänä Varsinais-Suomen kunnat, kansanedustajat, maakunnan liiton ja muita toimijoita yhteen pohtimaan maakunnan edunvalvonnan strategiaa ja kärkihankkeita. Jos yhteistyötä ei pystytä terävöittämään, uhkana on, että muut maakunnat ajavat ohi ja tunnin juna jää pysyvästi asemalle, Hakkarainen toteaa.

Varsinais-Suomessa on viime aikoina nähty, miten julkisen toimijan ratkaisut ovat johtamassa alan pk-yritysten toiminnan alasajoon, kun ensihoidon kuljetuksia on keskitetty sairaanhoitopiirille ja yhdelle suurelle toimijalle.

– Olemme maakunnassamme tänä vuonna jälleen joutuneet kamppailemaan jäte- ja lietekuljetusten sekä ensihoidon kuljetusten sosialisoinnin kanssa. Tuottamisvastuun siirtäminen yhä enenevissä määrin julkisille toimijoille ajaa jäsenyrittäjiämme ahdinkoon. Työ valmistelussa olevan jätelain sisältöön vaikuttamiseksi on käynnissä, Hakkarainen kertoo.

Kuntia Hakkarainen kannustaa säännölliseen vuoropuheluun yrittäjien kanssa. Monessa kunnassa taloustilanne on heikko.

– Yrittäjät tuntevat toimintaympäristön ja olosuhteet. Paikallisyhdistykset ja aluejärjestö ovat vuoropuheluun ja elinvoiman rakentamiseen edelleen käytettävissä. Tuhkan ripotteluun kuntakentän ylle ei pidä ryhtyä, vaan yhdessä tekemällä kaikki lopulta voittavat, Hakkarainen katsoo.

Lue myös: Muumimaailma Oy on vuoden 2019 yritys Varsinais-Suomessa

Liity jäseneksi >>