23.6.2020 klo 12:06
Uutinen

Helle käynnisti tutun ilmiön: Kylmälaiteyrittäjä tunnistaa ”renkaanpotkijat” – ”Halutaan heti ja halvalla”

Lämpimät säät lisäsivät välittömästi ilmalämpöpumppujen kysyntää. Merkittävä osa kyselyistä ei kuitenkaan johda asennuksiin.

Päijät-Hämeessä kolmenkymmenen vuoden ajan kylmälaitteita myynyt ja asentanut Markku Lehto on huomannut kiireiden lisääntyvän. Ilmiö on tuttu, sillä puhelin alkaa soida yleensä pian sen jälkeen, kun sääennustus povaa hellettä. KylmäLehto Oy on yksi lukuisista alalla toimivista yrityksistä. Viime vuosina kilpailu on kiristynyt, kun kotitalouksiin on asennettu kiihtyvään tahtiin lämmitys- ja viilennyslaitteita.

– Ei tässä paniikkia vielä ole. Työmäärä on kasvanut, mutta tilanne on vielä sellainen ettei tarvitse yötä päivää tehdä, Lehto kommentoi.

Hän on huomannut tänä kesänä tutun ilmiön.

– Kyselyitä tulee paljon. Etupäässä ne ovat renkaanpotkijoita, jotka haluavat ilmalämpöpumpun heti ja halvalla.

Tällaiset kysyjät yleensä kaikkoavat, eivätkä palaa asiaan. Lehto myöntää, että moinen toiminta turhauttaa.

– Yleensä pystyn lupaamaan asennuksen kahden viikon sisällä. Se näyttää olevan monelle asiakkaalle liian pitkä aika. Ruvetaan heti kyselemään muualta.

Lehdon mukaan tuotteiden toimittaminen maahantuojalta jälleenmyyjälle kestää yleensä sen verran, että ilmalämpöpumpun asentaminen viikon sisään tilauksesta on lähes mahdotonta. Ainakin pienelle yritykselle.

– Isoilla toimijoilla voi olla laitteita varastossa. Silloin ne asentavat sitä merkkiä ja mallia, mitä kulloinkin on nopeasti saatavissa. Ongelmana on se, että kaikki kysyvät mahdollisimman hyvää laitetta. Se maksaa kuitenkin enemmän kuin mahdollisimman halpa laite. Monen kohdalla homma kaatuu siihen että pumppu maksaa liikaa tai sitten ajatellaan, että helle ei jatku kovin pitkään.

”Tilanne kääntyy nurinkuriseksi”

Erityisen aktiivisia kyselyitä tulee omakotitaloasukkailta, jotka haluavat pikaisen ratkaisun talon lämpenemiseen.

– En oikein ymmärrä, miksi ilmalämpöpumppuja kysytään aina helteellä eikä talvella, kun sitä tarvittaisiin oikeasti. Tilanne kääntyy nurinkuriseksi aina kesällä.

Takavuosina on käynyt niinkin, että pumput ovat loppuneet maahantuojien varastoista kesän aikana. Niin voi käydä Lehdon mukaan nytkin, jos helteet jatkuvat.

Kerrostaloihin ja rivitaloihin myydään myös pelkästään jäähdytykseen tarkoitettuja pumppuja, joita ei voi Suomen oloissa käyttää lämmittämiseen. Ne ovat selvästi edullisempia kuin Suomen talvessa sisäilmaa lämmittävät laitteet.

Vaikka maahantuojat nostavat vuosittain ilmalämpöpumppujen hintaa, jälleenmyyjät pystyvät harvoin siirtämään korotuksia kuluttajahintoihin.

– Jokainen maahantuoja nostaa 2–3 prosenttia hintoja joka vuosi maailmamarkkinahintojen mukaisesti. Asennusliikkeissä hinnat ovat puolestaan laskeneet. Hintoja on pakko laskea, jos meinaa pysyä mukana kilpailussa. Omasta toimeentulosta on tingittävä.

Töitä on kuitenkin riittänyt.

– Kylmäpuolella on aina kesällä töitä mutta laitteiden asennuspuoli on nyt hiljaisempaa, vaikka on olevinaan sesonki. Huoltotöitä on normaalia enemmän. Toisaalta kesä on vasta alussa, tilanne voi muuttua.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi