8.3.2018 klo 18:08
Uutinen

Huijauslasku lähti yrittäjän omissa nimissä: ”Koko päivä meni vastaillessa”

FinnFreight Oy:n toimitusjohtaja Sami Hedström on yksi niistä, jotka ovat törmänneet omissa nimissään lähetettyihin huijaussähköposteihin.

Sami Hedström sai kuulla asiasta, kun viime perjantaina monesta eri paikasta soitettiin hänelle ja ihmeteltiin sähköpostia, joka oli tullut Hedströmin nimissä ja jossa oli ollut linkki epämääriseen laskuun. Hedström oli viestin allekirjoittaja ja nimen alla oli hänen puhelinnumeronsa.

– Perjantaiaamuna se oli lähtenyt liikkeelle. Jos vastaanottajat olisivat tutkineet viestiä tarkemmin, he olisivat huomanneet, että lähettäjän sähköpostiosoite oli varsin epämääräinen.

Viestin lähettäjän kohdalla oli useita kysymysmerkkejä eikä se näin ollen ollut Hedströmin aito työosoite.

Moni vastaanottaja otti kuitenkin viestin tosissaan ja yritti avata siinä ollutta linkkiä. Se ei ollut kuitenkaan onnistunut, sillä linkki ei johtanut mihinkään. Näin ollen viesti ei ole ilmeisesti johtanut maksusuorituksiin.

– Minulle soitettiin muun muassa hautaustoimistosta, apteekista ja sähköliikkeestä ja ihmeteltiin viestiä. En ollut koskaan kuullutkaan sellaisista firmoista, Hedström kertoo.

Hän epäilee, että viesti on lähtenyt varsin laajalle.

– Muun muassa kaikki asiakkaani Singaporessa olivat saaneet sen. Minulta meni koko perjantaipäivä siihen kun vastailin soittoihin. Niitä tuli todella paljon.

Hedström uskoo, että suurimmalla osalla viesti on mennyt roskapostikansioon.

– En ole aikeissa vaihtaa numeroani tämän takia. Löytyyhän se netistäkin.

”Viivytyksettä yhteys poliisiin”

Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen pitää todennäköisenä, että Hedström on joutunut identiteettivarkauden uhriksi.

– On välttämätöntä, että tällaisissa tapauksissa ollaan viivytyksettä yhteydessä poliisiin, jotta mahdolliset vahingot saadaan minimoitua, Toivonen sanoo.

– Vahinkoa voi aiheutua myös laskun epähuomiossa maksaneille henkilöille ja yrityksille, minkä vuoksi on tärkeää saada keskeytettyä tällaiset maksutoimeksiannot.

Toivosen mukaan kyseistä laskua epäilevän on syytä aina varmistaa sen oikeellisuus ennen maksamista.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi