26.4.2020 klo 08:18
Uutinen

Huonekalukauppaa jo vuodesta 1917

Ismo Heikuralle tärkeitä asioita asiakaspalvelussa ovat totuudenmukaisesti toimiminen ja luottamuksen luominen asiakkaalle.

Ismo Heikura on toiminut Joensuun Stemma-myymälän kauppiaana jo muutaman vuosikymmenen.

– Syksyllä tulee 20 vuotta täyteen siitä, kun vuonna 2000 päästin appiukon eläkkeelle, Heikura muistelee.

Stemma Oy on 1970-luvulla perustettu yksityisten huonekaluyrittäjien yhteenliittymä, jonka pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Joensuun myymälän historia on pitkä, sillä Heikuran apen isoisä on perustanut huonekaluja myyvän yrityksen Kustaa Surakka Oy jo vuonna 1917.

– Olemme kaikki itsenäisiä yhtiöitä. Jyväskylän toimipiste tekee yrityksille maahantuonnin, markkinoinnin ja sopimukset tehtaiden kanssa. Tätä kautta saamme pidettyä malliston erittäin kilpailukykyisenä hinnoittelultaan, Heikura kertoo.

Joensuun Stemma-myymälän vahvuutena Heikura näkee onnistuneen asiakaspalvelun.

– Totuudenmukaisesti toimiminen ja luottamuksen luominen asiakkaalle ovat tärkeitä asioita. Me pidämme lupauksemme ja haluamme palvella asiakkaita rehellisesti totuudenmukaisella hinnoittelulla.

Kestävien huonekalujen myyminen ja asiakkaiden tyytyväisyys tuotteisiin nousevat myös tärkeiksi asioiksi.

– Kaikille on edullisinta, että tuotteella on paljon käyttövuosia. Luonnonvarojenkin kannalta on hyvä välttää kertakäyttökulttuuria.

Yritys työllistää kolme henkilöä myymälässä Heikuran itsensä ja hänen vaimonsa lisäksi.

Huonekalutrendit muuttuvat

Tällä hetkellä globaali terveysuhka näkyy yrityksen myynnissä. Toisaalta etätyöskentelyn suosiminen on kannustanut ihmisiä työhuoneen sisustamiseen.

– Asiakas siirtää huonekaluostoksia tällaisena aikana. Esimerkiksi ruoan ostamista ei voi siirtää samalla tavalla. Nyt kotitoimistojen perustamisen yhteydessä on mennyt selkeästi aiempaa enemmän työtuoleja ja työpöytiä, Heikura pohtii.

Heikura on uransa aikana päässyt seuraamaan ihmisten huonekalumakujen muuttumista. Tällä hetkellä värinä kiinnostaa harmaa ja ominaisuutena keveys.

– Sohvia halutaan korkeammilla jaloilla ja kapeilla käsinojilla. Leveät käsinojat ja raskaan näköiset sohvat ovat poissa muodista, Heikura arvioi.

Ihmisten yleisimpiä ostoksia ovat Heikuran mukaan sängyt ja sohvat. Runkosängyn sijaan valitaan usein jenkkisänky, ja sohvaan halutaan yhä useammin divaani.

– Jenkkisänky ja divaanisohva kiinnostavat asiakkaita. Mukavuutta tuovat sähkösängyt ovat myös yleistyneet, niitä ei koeta enää vain hoivasängyiksi. Kirjahyllyjä ja työpöytiä sen sijaan menee yleisesti aiempaa vähemmän. Nykyään taidetaan tehdä töitä sohvalla läppäri sylissä istuen, Heikura tuumaa.

– Seuraavaksi toivotaan, että aurinko alkaa lämmittää niin paljon, että rohkeutta riittäisi alkaa kalustaa terassia, Heikura naurahtaa.

Yrittäjyyden tukeminen tärkeää

Mahdollisuus kattavaan verkkoasiointiin on nyky-yritykselle tärkeää. Joensuun myymälällä on keskusorganisaatio Stemman kautta hyvin toimiva nettikauppajärjestelmä.

– Nettikauppa on pakko olla. Jos sitä ei ole, on yhden asiakassekventin kohdalta kokonaan ulkona. Monet tutkivat netistä tuotteita ja tulevat ostamaan liikkeestä.

Heikura pitää tärkeänä paikallisten yrittäjien välistä yhteistyötä.

– Olemme lähiaikoina siirtäneet tilitoimiston paikalliselle toimijalle. Jos vain mahdollista, paikallista yrittäjyyttä kannattaa suosia ja siirtää toimintoja paikallisille toimijoille. Näin saadaan luotua yhteistyötä paikallisten yrittäjien kesken, Heikura toteaa.

Stemma Oy

  • Stemma-ketjun ovat perustaneet yksityiset huonekalukauppiaat vuonna 1974.
  • Ketjun myymälöitä on noin 40 kappaletta eri puolilla Suomea.
  • Joensuun myymälä perustettiin vuonna 1917 nimellä Kustaa Surakka Oy.
  • Joensuun myymälä työllistää kauppias Ismo Heikuran ja hänen vaimonsa lisäksi kolme muuta henkilöä.
  • Tutustu yritykseen: www.stemma.fi

Teksti ja kuva: Janika Utriainen