30.1.2017 klo 09:45
Uutinen

Hyönteisissä kasvaa lupaava bisnes

Hyönteisten myynti ruuaksi tulee lailliseksi vuoden 2018 alussa. Alan bisnes kasvaa jo nyt vauhdilla, uutisoi Helsingin Sanomat.

Toistaiseksi hyönteisiä ei saa myydä ruuaksi Suomessa ja niiden teollinen tuotanto on odotuskannalla, sillä hyönteisillä ei vielä ole EU-alueella uuselintarvikelupaa, kertoo Helsingin Sanomat.

Hyönteisiä voi kuitenkin jo ostaa kaupoista, sillä osa alan yrittäjistä myy niitä esimerkiksi sisustuselementteinä. Jokainen voi valmistaa niistä ruokaa kotonaan omalla vastuulla, HS kertoo.

Yksi hyönteisiä myyvä yritys on espoolainen Entocube Oy. Sen tuotteisiin kuuluu Sirkkapurkki, jota myydään somisteena. Purnukka sisältää sirkkoja, banaanilastuja ja kauraleseitä. Yritys myös kasvattaa sirkkoja ja myy niiden kasvatuskontteja.

Erilaisten sisustustuotteiden lisäksi kotisirkkoja ja jauhomatoja voi tilata netistä tai kasvattaa itse.

Tuotekehittelyt ovat jo täydessä vauhdissa

Helsingin Sanomien haastattelema Laura Hynninen kasvattaa toistaiseksi kotisirkkoja omaksi ruuaksi. Hän kuitenkin jo selvittää, miten hyönteisistä saataisiin tuotettua ruokaa kannattavasti.

– Ollaan kokeiltu puolieineksiä ja erilaisia menetelmiä, esimerkiksi lihamyllyllä tehty sirkkataikinaa, Hynninen kertoi HS:lle.

Kun hyönteisten myynnistä ruuaksi tulee laillista, Hynnisen Sirisee Oy aikoo käynnistää hyönteisruuan kaupallisen valmistuksen.

Myös Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä on meneillään hyönteisten tuotekehittely. Ajankohtaisia kysymyksiä ovat olleet hyönteisten käyttömahdollisuudet ja niistä valmistettujen tuotteiden säilyvyys.

VTT on kokeillut valmistaa jauhomadoista ja kotisirkoista elintarviketeollisuuteen sopivaa raaka-ainetta poistamalla niistä rasvan ja erottamalla massasta kuoret. Koekeittiössä hyönteismassaa testattiin lihapullissa ja falafeleissa.

– Itse en ole vannoutunut hyönteisten syöjä, mutta maku on voimakas ja yllättävän hyvä, lihan ja sienen maku, VTT:n liiketoiminnan kehityspäällikkö Terhi Hakala arvioi HS:lle.

Tutkimuskeskuksen mukaan hyönteisten käyttöönotto länsimaissa edellyttäisi nimenomaan niiden prosessoimista elintarvikkeiden raaka-aineeksi, sillä monia epäilyttää vielä hyönteisten kokonaisena syönti.

toimitus@yrittajat.fi