Sähkön hintakatto
Sähkön hintakatossa on Suomen Yrittäjien pääekonomistin mukaan myös ongelmia. Kuva: Getty Images
15.12.2022 klo 12:33
Uutinen

Julkisen tuen tarve yrityksille kasvaa, kertoo Yrittäjägallup – Sähkön hintakatossa olisi myös riskinsä: ”Ei lisää tuotantoa mutta voi lisätä sähkön kysyntää”

Yrittäjägallupin mukaan joka kahdeksas teollisuusyritys sanoo tarvitsevansa julkista energiatukea.

Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan energian hintojen nousu iskee erityisesti teollisuuteen, jonka näkymät heikkenevät.

– Tilanne on vaikea ja uhkaa vaikeutua lisää, kun sähkön hinta nousee. Hallituksen pitää tehdä valmiiksi malli yritysten energiatukeen ja ottaa se tarvittaessa nopeasti käyttöön, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjägallupin tulokset kertovat, että noin joka kahdeksas teollisuusyritys sanoo tarvitsevansa julkista energiatukea. Yhtä moni ajaa alas tuotantoaan ja vähentää henkilöstään. Kuusi prosenttia teollisuusyrityksistä pelkää kaatuvansa.

– Julkista tukea tarvitsevien teollisuusyritysten osuus on kolminkertaistunut sitten lokakuun. Tämä on huolestuttava viesti, Pentikäinen jatkaa.

Teollisuusyrityksistä 38 prosenttia arvioi, että yrityksen taloudellinen tilanne heikkenee jonkin verran tai selvästi seuraavan vuoden aikana. Paranevat näkymät ovat 23 prosentilla.

– Energiakriisi iskee lujimmin teollisuuteen, joka on taloutemme selkäranka. Pitää olla hereillä, ettei energiakriisi kaada yrityksiä ja tuhoa työpaikkoja.

”Hintakaton sijaan kohdistettua tukea”

Hallituksessa pohditaan parhaillaan kansallista sähkön hintakattoa. Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen ei lämpene ajatukselle.

– Kaavailtu hintakatto on monella tapaa ongelmallinen. Se ei lisää tuotantoa mutta voi lisätä sähkön kysyntää. Se voi olla myös julkiselle taloudelle kallis ratkaisu.

Kuismanen pitää parempana ratkaisuna yritysten kohdistettua tukemista.

– Yritysten tukeminen voi olla viisainta tehdä tukijärjestelmällä, jossa tuki kohdennetaan toimialariippumattomasti yrityksiin, joiden energiakulut ovat eniten nousseet. Valtiokonttori olisi hyvä taho jakamaan tukea. Tuen pitää kannustaa säästämään energiaa, sillä tuotantoa on vaikea nopeasti lisätä.

Yrityksistä 32 prosenttia arvioi yrityksen taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi 25 prosenttia.

– Jos hintakattoon kuitenkin päädytään, se pitää asettaa riittävän korkealla, jotta se ei pahenna sekä sähkömarkkinoiden että julkisen talouden tilannetta kohtuuttomasti, Kuismanen sanoo.

Yritysten tilanne hieman heikompi kuin keväällä

Kaikista yrityksistä hieman yli puolet (51 %) arvioi Yrittäjägallupissa taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Tilanne on paras yli kymmenen henkeä työllistävissä ja heikoin yksinyrittäjien yrityksissä.

– Moni yksinyrittäjä on ahtaalla pandemian jäljiltä. Kasvanut ja kasvava energialasku ei helpota tilannetta, Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrityksistä 32 prosenttia arvioi yrityksen taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi 25 prosenttia.

Yritysten talousnäkymät ovat pysyneet jokseenkin samoina kuin loka- ja syyskuussa. Yritysten taloudellinen tilanne arvioidaan jonkin verran heikommaksi kuin toukokuussa. Melko huonoksi tai erittäin huonoksi tilanteensa arvioi 14 prosenttia. Kaupan alalla on eniten yrityksiä, joiden taloustilanne on melko tai erittäin huono.

Sähkösopimuksia vaihdettu vähän

Yrittäjägallupin mukaan 12 prosenttia yrityksistä kertoo vaihtaneensa sähkösopimusta energiakriisin vuoksi. Eniten näin on tehty teollisuudessa. Sopimuksen vaihtaneista 44 prosenttia vaihtoi pörssisähköön. Valtaosa vaihdoista (72 prosenttia) on tehty vapaaehtoisesti.

”Yllättävän pieni osuus yrityksistä on vaihtanut sopimusta. Uusia määräaikaisia sopimuksia ei välttämättä ole ollut tarjolla tai niiden hinnat ovat olleet todella korkeat.”

Roope Ohlsbom, Yrittäjät

Kaikista yrittäjistä ja yritysten edustajista 36 prosenttia kertoo, että yrityksellä on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Määräaikainen sopimus on 29 prosentilla ja pörssisähkösopimus 12 prosentilla.

– Yllättävän pieni osuus yrityksistä on vaihtanut sopimusta. Uusia määräaikaisia sopimuksia ei välttämättä ole ollut tarjolla tai niiden hinnat ovat olleet todella korkeat, Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom sanoo.

– Pörssisähkön alhainen suosio on ymmärrettävä sen epävarmuuden takia. Erityisesti niiden yritysten, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, kannattaa harkita vaihtoa pörssisähköön, hän jatkaa.

Ohlsbomin mukaan pörssisähkö on ollut historian valossa aina keskihinnaltaan halvin sopimustyyppi.

– Suurempi pörssisähkösopimusten osuus ja siitä seurannut kysyntäjousto voisi laskea sähkön hintoja kaikille kuluttajille.

Tutkimuslaitos Kantar toteutti Yrittäjägallupin Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi 1 027 pk-yrityksen edustajaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.