2.12.2019 klo 12:06
Uutinen

Jyrki Hakkarainen jatkaa puheenjohtajana – katso hallituksen 2020 kokoonpano

Varsinais-Suomen Yrittäjien vuosikokouksessa torstai-iltana 28.11. valittiin aluejärjestön hallitus vuodelle 2020.

Kaksi vuotta Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajana toiminut Jyrki Hakkarainen (Kiikala-Suomusjärvi-Kiskon Yrittäjät) valittiin jatkamaan aluejärjestön puheenjohtajana vuosina 2020-2021 ilman vastaehdokkaita.

– Olen iloinen ja kiitollinen jatkokaudelle saamastani luottamuksesta. Olen ensimmäisen puheenjohtajakauden aikana saanut hyvän tuntuman aluejärjestön työhön ja oppinut tuntemaan tärkeimmät sidosryhmät alueella ja keskusjärjestötasolla. Uskon, että pystyn alkavalla puheenjohtajakaudella antamaan järjestölle parhaimpani, Hakkarainen totesi valintansa jälkeen.

Hakkarainen toimii yrittäjänä Kiskon Laki Oy:ssa Salon Kiskossa. Hän peräänkuulutti torstai-iltana puheessaan uudistuksia kotimaiseen työmarkkinajärjestelmään.

– Paikallinen sopiminen tulee mahdollistaa kaikilla työpaikoilla. Lisäksi päättynyt Postin lakko osoitti jälleen, että pienen työntekijäryhmän etujen vuoksi koko Suomen talous ja globaali kilpailukyky ollaan valmiita romuttamaan. Nyt nähdyn kaltaiset kohtuuttomat mittasuhteet saavat tukilakot osoittavat, että työrauhasääntely kaipaa nopeaa ja perusteellista uudistamista, Hakkarainen katsoo.

Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajiksi valittiin jatkamaan Kaarinan Yrittäjien Taija Kavalto (Kavalton Tila Oy) ja Maskun Yrittäjien Mika Nikula (Maskun Talotekniikkatiimi Oy). Vuosikokous päätti vähentää aluejärjestön varapuheenjohtajien määrää kolmesta kahteen. Kahden varapuheenjohtajan malliin on siirrytty myös keskusjärjestö Suomen Yrittäjissä.

Erovuoroisten tilalle aluejärjestön hallitukseen valittiin Liedon Yrittäjien Timo Kuukasjärvi (Yrityspalvelu T. Kuukasjärvi/Turun Seutu Oy), Turun Yrittäjien Ville Valkonen (Talous ja Vauraus Oy) ja Tapio Haapanen (Tremola Oy) sekä Kimitoöns Företagare, Kemiönsaaren Yrittäjien Heidi Loukiainen (Hjelppinen).

Hallituksessa jatkavat Turun Yrittäjien Janne Puurunen (Mainostoimisto Knok Oy) ja Salon Yrittäjien Mikko Jaakkola (Vimeli Oy/VMP Varamiespalvelu).

Kuvassa puheenjohtajisto Mika Nikula, Jyrki Hakkarainen ja Taija Kavalto.