6.11.2023 klo 19:18
Uutinen

Karjaan puhelin tuo valokuitua yrityksiin, taloyhtiöihin ja koteihin 

Karjaan Puhelin on Länsi-Uudellamaalla toimiva paikallisyhtiö, joka on palvellut asiakkaitaan yli sata vuotta. – Aina lankapuhelimista tämän päivän valokuituun asti, myynnistä, markkinoinnista ja asiakaspalvelusta vastaava osastopäällikkö Jonna Kankaanpää (pääkuvassa) naurahtaa.

Yritys on rakentanut valokuituverkkoa Hanko-Kirkkonummi-akselilla vuodesta 2008 lähtien investoiden siihen 2–3 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä hetkellä verkko kattaa jo eteläisen Kirkkonummen suurilta osin ja uusia alueita rakennetaan jatkuvasti yhdessä paikallisten kumppaneiden kanssa. Kankaanpää luonnehtii, että yritys on ankkuroitu vahvasti alueen maaperää

– Olemme asiakkaidemme omistama, ylpeästi erilainen ja vastuullinen toimija. Toimintahistoriamme on niin pitkä, että meillä on muskeleita tehdä pitkäjänteistä työtä ja tavoitteemme on, että syrjäseudutkin pysyvät elinvoimaisina. Heitämme usein herjaa, että meidän kvartaalimme on 25 vuotta, Kankaanpää toteaa.

Kuvassa ylärivissä Jonna Kankaanpää, Andreas Koschinski, Ronnie Carlsson; alarivissä Staffan Lindholm ja Staffan Wirtanen.

Karjaan Puhelin on vahvasti läsnä myös paikallisessa yrittäjätoiminnassa Raaseporin puolella; Kirkkonummen yrittäjien jäsenyys ja kumppanuus käynnistyi syksyllä 2023. Yhteistyötä Kankaanpää odottaa innolla. 

– Yrityspuolella olemme yrittäjälle kokonaisvaltainen tietoliikennekumppani. Meiltä niin pieni kuin isompikin yritys saa apua yhdeltä luukulta ja matalalla kynnykseltä kilpailukykyiseen hintaan kaikki IT-palvelut. Tätä haluamme tulla kertomaan myös Kirkkonummelle. Lisäksi olemme helppoja tyyppejä. Puhumme ehkä hiukan haastavista palveluista selkokielellä molemmilla kotimaisilla, Kankaanpää tiivistää.