YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät hakee osa-aikaista projektityöntekijää ”Elinvoimaa yhteistyöllä” -hankkeeseen 

Tämä teksti on konekäännetty.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät käynnistää yhdessä Centria-ammattikorkeakoulun ja Yliopistokeskus Chydeniuksen kanssa kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa vuoropuhelua alueemme pk-yritysten, kuntien, kaupunkien, kehitysyhtiöiden ja korkeakoulujen välillä. Keski-Pohjanmaan Yrittäjät toimii hankkeen päätoteuttajana.

”Elinvoimaa yhteistyöllä -hanke on meille tärkeä strateginen avaus. Haluamme edistää vuorovaikutusta, joka tukee koko alueen kehittymistä. Tässä työssä on tilaa ideoille, kasvulle ja aidolle vaikuttamiselle. Odotamme innolla, että saamme mukaan uuden kollegan, jolla on tuoreita näkemyksiä ja halua kehittyä yhdessä meidän kanssamme” kertoo toimitusjohtaja Anna Kotamäki Keski-Pohjanmaan Yrittäjistä.

Nyt etsimme hankkeeseen – ja samalla myös kollegaksemme – energistä, iloista ja opintojensa loppuvaiheessa olevaa korkeakouluopiskelijaa, esimerkiksi tradenomi, viestinnän, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden tai aluekehittämisen alalta. Vaikka työtehtäväsi ovatkin hankkeessa, olet myös osa Keski-Pohjanmaan Yrittäjien tiimiä, ja me tuemme sinua työssäsi.

Työ on hybridityö: työskentelemme kaikki Keski-Pohjanmaan Yrittäjien tiimissä maanantaisin ja tiistaisin Kokkolan toimistollamme, ja loppuviikon etänä. Lisäksi hankkeen puitteissa teet yhteistyötä työparisi kanssa työkäytännöistä yhdessä sopien. Liikut myös paljon eri paikkakunnilla tapahtumissa ja tapaamisissa, joten oma auto ja ajokortti ovat välttämättömiä.

Hankeaika on 1.9.2025-31.12.2026 ja se rahoitetaan Ely-keskuksen toimintaympäristön kehittämisavustuksella. Etenemme haastatteluihin elokuun alussa, työt alkavat 1.9.2025 alkaen

Lisätiedot: Anna Kotamäki, p. 040 358 3325, anna.kotamaki@yrittajat.fi

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ry on Suomen Yrittäjien aluejärjestö, jonka toimialueella on 23 paikallisyhdisystä ja yli 2 300 jäsenyritystä. Hankeaika on 1.9.2025–31.12.2026, ja hanke rahoitetaan ELY-keskuksen toimintaympäristön kehittämisavustuksella. Hankkeen osatoteuttajina toimivat Centria-ammattikorkeakoulu ja Yliopistokeskus Chydenius.