29.8.2021 klo 06:50
Uutinen

Korona-aikana tarvitaan sitkeyttä ja neuvokkuutta

Kun pandemia heitteli tielle esteitä, Eläintarvike Murmakan yrittäjä Mirka Tossavainen päätti ylittää ne sisulla ja yritystään kehittämällä.

Korona-ajan myötä mutkistuneet yrittäjyyskuviot kuljettivat Mirka Tossavaisen ja hänen yrityksensä Eläintarvike Murmakan liikkeen kesän alussa Kontiolahdelta Juukaan.

Vuonna 2019 perustetun yrityksen toiminta oli käynnistynyt Kontiolahdella lupaavasti, mutta tuulet kääntyivät muutamaa kuukautta myöhemmin pandemian levittäydyttyä kunnolla Suomen rajojen sisäpuolelle. Tossavaisen lasten siirryttyä etäopetukseen tuoreen yrittäjän oli laitettava myymälänsä kiinni auttaakseen nuorimmaistaan koulunkäynnin kanssa.

– Kun kesällä taas avasin, myynnit tippuivat tosi paljon.

Korkeiden tilavuokrien ja taantuneen myynnin vuoksi Tossavainen joutui muuttamaan eläintarvikeliikkeensä kotitalonsa kellarikerrokseen. Ongelmaksi muodostui kuitenkin syrjäinen sijainti, ja Tossavaisen mukaan asiakkaat vierastivat ajatusta asioimisesta kotiympäristössä sijaitsevassa liikkeessä.

Lopulta Tossavainen sai idean pystyttää kivijalkaliikkeensä ainakin kesän ajaksi entiseen kotikuntaansa Juukaan.

– Vaikeuksien kautta on puskettu tänne. Olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvin nyt on mennyt: ihan ennätysmyynnit tulivat kesä- ja heinäkuun aikana.

Harrastuksesta kysytyksi tuotteeksi

Eläintarvikeliike oli Mirka Tossavaisen lapsuuden haave, joka jäi pitkäksi aikaa unholaan. Tossavainen oli työskennellyt vuosien varrella parturi-kampaajana ja lähihoitajana ja ehti aloitella sairaanhoitajan opintojakin, kun yrittäjyyden kipinä alkoi yllättäen poltella takaraivossa.

– Se vaivasi niin paljon, että oli pakko lähteä kokeilemaan.

Tyttöaikojen ajatus myytävistä jyrsijöistä jäi toteutumatta eläintenhoidon työläyden ja toisaalta eettisten näkökulmien vuoksi, mutta sen sijaan Tossavainen onnistui yhdistämään yrittäjyyteen pitkäaikaisen harrastuksensa, käsityöt. Haettuaan oppia nahkatyökurssilta Tossavainen ryhtyi nimittäin reilu vuosi sitten valmistamaan myyntiin koirien hihnoja ja kaulapantoja.

– Myöhemmin opettelin tekemään myös kangaspantoja, ja sehän vei ihan mukanaan. Kysyntäkin on ollut kova. Korona-ajan alussa pidin myyntiä yllä pannoilla ja hihnoilla, kun muut tarvikkeet eivät menneet oikein kaupaksi.

Tossavainen suunnittelee hankkivansa pannoille ja hihnoille lähitulevaisuudessa tuotemerkin ja alkavansa valmistaa niitä myös jälleenmyyjille.

Palvelut täydentyvät hiljalleen

Haasteiden täyteinen alkutaival on saanut Mirka Tossavaisen ideoimaan myös eläintarvikeliikkeen yhteyteen istuvia oheispalveluja. Hän suunnittelee esimerkiksi alkavansa leikkaamaan koirien kynsiä.

– Teen myös yhteistyötä kontiolahtelaisen eläinhieroja Miina Mäkelän kanssa, joka tekee koirien hierontaa täällä tiettyinä päivinä. Yhdessä vedämme myös koirien kehonhuoltokursseja.

Maisemanvaihdoksenkin osoittauduttua kannattavaksi liikkeeksi Tossavainen on päättänyt jatkaa toimintaa Juuassa vielä talven yli.

– Katsotaan sitten, mitä ensi vuosi tuo tullessaan, mutta positiivisin mielin ollaan menossa eteenpäin.

Teksti ja kuva: Piia Juntunen


Artikkeli on Neuvokas-jäsenlehdestä. Pääset lukemaan sitä klikkaamalla tästä >