YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

– Edunvalvontatyö palvelee kaikkia, myös yksinyrittäjiä. Ymmärrystä siitä, miten yksinyrittäjyys eroaa työnantajayrittäjyydestä, pitäisi lisätä, Stina Siikonen sanoo. Kuva: Antti Sepponen
16.10.2026 klo 18:14
Uutinen

Yrittäjien uusi puheenjohtaja Stina Siikonen: ”Toivon mukaan pystymme ottamaan vielä suoremmin ja rohkeammin kantaa asioihin”

Tämä teksti on konekäännetty.


Siikonen haluaa jatkaa vahvaa vaikuttamistyötä työmarkkinoiden joustavoittamiseksi.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi tänään järjestön uudeksi puheenjohtajaksi salolaisen Stina Siikosen, 42.

Siikonen ei halua verrata itseään edeltäjäänsä, kolmen kaksivuotiskauden ajan Yrittäjien hallitusta johtaneeseen Petri Salmiseen.

– Minusta yrittäjäjärjestö saa keskustelevan ja selkeää linjanmuodosta arvostavan puheenjohtajan.

Tuore puheenjohtaja haluaa uudistaa järjestön linjanmuodostustyötä siten, että yrittäjien luottamushenkilöiden rooli korostuu. Hän korostaa yhteistä osaamista.

– Yrittäjien valiokunnissa ja aluejärjestöissä on valtavasti osaamista eri yrittäjäryhmissä. Tällä hetkellä niitä ei hyödynnetä riittävästi linjanmuodostustyössä.

– Toivottavasti järjestöllä on jatkossa selkeämpi mandaatti tuoda linjauksiaan ulos. Toivon mukaan pystymme ottamaan vielä suoremmin ja rohkeammin kantaa asioihin, Siikonen jatkaa.

Tärkeä sunnuntaityö

Siikonen haluaa jatkaa yrittäjäjärjestön vaikuttamista työmarkkinoiden joustavoittamiseksi. Yksi hänelle tärkeistä teemoista on sunnuntaityön sopimisen muuttaminen. Yrittäjät on aiemmin esittänyt, että sunnuntaityöstä sekä ylitöistä maksettavista korvauksista tulisi voida sopia jatkossa paikallisesti myös työehtosopimuksista poiketen nykyistä laajemmin. Järjestö haluaa myös lisätä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.

Yrittäjät on lisäksi esittänyt sunnuntain tuplapalkan poistamista laista, arkipyhien muuttamista palkattomiksi vapaiksi tai siirtämistä viikonloppuihin sekä julkisen sektorin vuosilomien lyhentämistä.

– Sunnuntaityö on tärkeää, koska se tuo esimerkiksi matkailun ja kaupan aloilla uusia mahdollisuuksia ja nuorille työpaikkoja.

Vasta valittu puheenjohtaja nostaa esille myös sairauspäivärahan. Järjestö on vaatinut sairausvakuutuslain sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä nykyisestä kymmenestä päivästä kolmeen. Nykyisellään yrittäjä maksaa enimmillään kymmenen päivää sairaana olevan työntekijän palkkaa saamatta siitä hyvitystä.

– Jos omavastuuaikaa lyhennettäisiin kolmeen päivään, suurempi osa menisi verorahoista. Yrittäjän kannalta kymmenen päivää tarkoittaa paikoin mittaviakin sijaisjärjestelyjä, Siikonen huomauttaa.

Tukea rahoituksen saamiseen

Siikosen mukaan Suomessa tarvitaan lisää aitoja kannustimia työllistämiseen, sujuvampia lupaprosesseja ja lisää tukea pk-yrityksille rahoituksen saamiseen.

– Tällä hetkellä pankkilainan saaminen on ollut haastavaa, koska vakuusvaatimukset ovat hankalia. Tämä osuus aina pienempään yrityskenttään.

Puheenjohtaja ottaa kantaa myös yritystukiin.

– Niin kauan kun niitä jaetaan, tukiin pitää olla pääsy myös pienemmillä yrityksillä.

Siikonen haluaa vaikuttaa siihen, että myös yksin- ja mikroyritykset sekä alihankintaketjut pääsevät mukaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Myös tässä rahoituksella on hänen mukaansa merkittävä rooli.

– Osaamista on kehitettävä esimerkiksi yhteistyössä Uusyrityskeskusten kanssa. Mielestäni on tärkeää auttaa yrityksiä jo alkuvaiheessa siinä, miten ne voisivat hakea arvonlisää ulkomailta.

Siikosen molemmat vanhemmat ovat toimineet pienyrittäjinä. Hänen oma, vuonna 2016 alkanut yrittäjyytensä näkyy kolmessa yrityksessä (Verroa Oy, Koolle Oy, Formare Oy). Siikonen asuu Salossa Teijon ruukkikylässä yhdessä yrittäjäpuolisonsa, kahden lapsensa ja kahden kissan kanssa. Vapaa-ajalla hänet voi löytää pickleball-kentältä, metsälenkiltä, suunnistamasta, improteatterista tai mökiltä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Pauli Reinikainen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.