22.5.2021 klo 06:38
Uutinen

Korona lisäsi siivouspalvelujen kysyntää

Yrityssiivouksiin erikoistunut JokiClean oy on kolmessa vuodessa kasvanut viisi vakituista työntekijää työllistäväksi yritykseksi.

Kontiolahtelainen siivousalan yritys JokiClean oy tarjoaa yrityksille ylläpitosiivouksia ja peruspesuja, esimerkiksi lattioiden vahaamista tai ikkunoiden pesua. Siivouskohteina on muun muassa toimistoja, tehtaita, parkkihalleja ja myymälöitä. Yritys toimii Joensuussa ja sen lähikunnissa.

– Lisäksi teemme jonkin verran esimerkiksi uusien kerros-, rivi- ja omakotitalojen loppusiivouksia sekä kerrostalojen rappukäytävien siivousta, JokiCleanin yrittäjä Jani Vuomajoki kertoo.

Viime keväänä alkaneesta koronaepidemiasta johtuen monella työpaikalla on suosittu etätöitä, mutta se on Vuomajoen mukaan näkynyt JokiCleanin toiminnassa vain vähän. Osalla asiakkaista siivouspalvelujen tarve on ennemminkin kasvanut.

– Olemme käyneet esimerkiksi pyyhkimässä kosketuspintoja tavallista useammin, Vuomajoki selventää.

Välineet parantuneet

Idea JokiCleanista syntyi, kun elintarvike- ja puhtaanapitoalan koulutuksen 1990-luvulla käynyt Jani Vuomajoki tutustui 2000-luvun alussa automyyjänä työskennellessään Jukka Varikseen, joka omistaa pääkaupunkiseudulla keskisuuren siivousalan yrityksen.

– Perustimme JokiCleanin syksyllä 2017. Jukka on omistajana neuvonantajan roolissa, sillä hänellä on ollut siivousyritys jo 1980-luvulta lähtien. Minä vastaan yrityksen päivittäisestä toiminnasta, Vuomajoki kertoo.

Viimeisten vuosien aikana siivousalalla tapahtuneet muutokset ovat painottuneet lähinnä laitteiden ja pesuaineiden kehittymiseen. Muutoin työ on ennallaan: tehtailla esimerkiksi lattioiden siivoamiseen käytetään isoja koneita, toimistojen siivoaminen on pitkälti käsityötä.

– Fyysistä työtähän tämä on, mutta välineiden parantuessa työ on toki helpottunut, Vuomajoki summaa.

Kilpailutus haasteena

Jani Vuomajoki kertoo lukeneensa tutkimuksen, jonka mukaan kymmenestä Suomeen perustetusta siivousalan yrityksestä muutaman vuoden jälkeen toiminnassa on enää kaksi tai kolme. Tätä ajatellen hän onkin tällä hetkellä viisi vakituista työntekijää työllistävän JokiCleanin tulevaisuuden suhteen toiveikas.

– Alan suurimmat haasteet liittyvät kilpailuun. Meidän toimintamme on kuitenkin kasvanut jatkuvasti, Vuomajoki pohtii.

Lähitulevaisuuden tavoitteena on moninkertaistaa yrityksen asiakas- ja työntekijämäärä.

– Kasvu tulee lähinnä perinteisellä myyntityöllä, mutta myöskään toisen siivousalan yrityksen ostaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto, Vuomajoki suunnittelee.

JokiClean oy

  • Siivousyritys, joka tarjoaa muun muassa toimistojen, parkkihallien, tehtaiden, elintarviketilojen ja myymälöiden ylläpitosiivouksia, rakennusten loppusiivouksia sekä taloyhtiöiden rappusiivouksia
  • Perustettu vuonna 2017
  • Toimialueena Joensuu ja sen lähikunnat
  • Työllistää viisi vakituista työntekijää

Teksti ja kuvat: Susanna Lehikoinen-Eriksson


Artikkeli on Neuvokas-jäsenlehdestä. Pääset lukemaan sitä klikkaamalla tästä >