27.9.2021 klo 15:25
Uutinen

Kunnallisjohdon seminaari järjestetään ensi keväänä Vaasassa – Suomen Yrittäjät avaa yhteiskuntaa suurtapahtumilla

Suomen Yrittäjät järjesti viikonvaihteessa onnistuneesti Valtakunnalliset yrittäjäpäivät Jyväskylässä. Seuraavaksi vuorossa on kunta-alan huipputapahtuma Helsingissä kun Yrittäjät järjestää kunta-alan huipputapahtuman Kunnallisjohdon seminaarin Helsingissä Finlandia-talolla. Tapahtuma kokoaa yhteen keskeisimmän kuntajohdon koko maasta.

– Tapahtumassa yrittäjät sekä kunta- ja maakuntavaikuttajat pääsevät pohtimaan kunnan, maakunnan ja yritysten yhteistyötä koronanjälkeisessä maassa. Seminaarissa etsitään eväät uudelle valtuustokaudelle, johtaja Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä kertoo.

Puhujina ovat muun muassa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, kuntaministeri Sirpa Paatero, Ponsse Oyj:n hallituksen jäsen Juha Vidgrén ja pormestari Juhana Vartiainen.

Ensi keväänä kunta- ja yrittäjävaikuttajat kokoontuvat Vaasaan 18.–19.5.2022. Vaasaan odotetaan keräävän yli tuhat vaikuttajaa.

– Hienoa, että tapahtuma järjestetään ensi vuonna Vaasassa. Tervetuloa pohjolan energiapääkaupunkiin! Parhaillaan uudet investoinnit akkumateriaalituotantoon luovat työtä ja mahdollisuuksia kaikenkokoisille yrityksille seudullamme. Se hyödyttää koko Suomea. Keväällä meillä on tästä lisää kerrottavana, iloitsee Tomas Häyry Vaasan kaupunginjohtaja.

Yrittäjäjärjestö avaa yhteiskuntaa teoilla

Valtakunnallisille yrittäjäpäiville Jyväskylän Paviljongiin kokoontui viikonloppuna 1 200 ihmistä onnistuneesti terveysturvallisuutta noudattaen. Tapahtumassa jaettiin Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot. Juhlapuhujana toimi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Seuraavaksi vuorossa on kunta-alan huipputapahtuma lokakuun alussa.

– Yrittäjät avaa yhteiskuntaa valtakunnallisilla tapahtumilla. Tahdomme osoittaa suunnan konkreettisilla teoilla, ei vain sanoilla, toteaa toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä.

Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät järjestetään ensi vuonna Tampereella, Porissa vuonna 2023, Kouvolassa 2024 ja Hämeenlinnassa 2025. Seuraavaksi vuorossa on kunta-alan huipputapahtuma lokakuun alussa Helsingin Finlandia talolla. Tapahtumaan odotetaan saapuvan yli 800 vierasta.

– Näillä tapahtumilla Yrittäjät haluaa avata yhteiskuntaa itse ja antaa vahvan viestin siitä, että rokotekattavuuden jatkuvasti noustessa on korkea aika palata tapahtumiin ja normaaliin, kertoo toimitusjohtaja Pentikäinen Suomen Yrittäjistä.

googletag.cmd.push(function () {
googletag.display(’dfp-ad-rectangle_1’);
});

googletag.cmd.push(function () {
googletag.display(’dfp-ad-rectangle_3’);
});

googletag.cmd.push(function () {
googletag.display(’dfp-ad-mob_2’);
});

googletag.cmd.push(function () {
googletag.display(’dfp-ad-mob_3’);
});

googletag.cmd.push(function () {
googletag.display(’dfp-ad-rectangle_2’);
});

googletag.cmd.push(function () {
googletag.display(’dfp-ad-rectangle_4’);
});