21.11.2018 klo 08:24
Uutinen

Kuopion Yrittäjien syyskokous äänesti hallituksen jäsenistä

Juhlapaikka Old Lions´Mill´ssä järjestettiin  20.11.2018  Kuopion Yrittäjien syyskokous, johon kaikenkaikkiaan osallistui kolmisenkymmentä jäsenyrittäjää ja sidosryhmien edustajaa. Asialistalla oli hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen vuodelle 2019. Myös yhdistyksen puheenjohtaja valitaan vuosittain syyskokouksessa.

Kuopion Yrittäjät on jo vuosia avannut luottamushenkilöhakuaan niin, että toiminnasta kiinnostuneita on pyydetty ilmiantamaan itsensä jo hyvissä ajoin ennen syyskokousta. Ilmoittautuneet henkilöt on esitelty yhdistyksen nettisivuilla ja uutiskirjeissä jäsenistölle, joka käyttää valtaa sääntömääräisessä syykokouksessa. Tänä vuonna ehdolle hallitukseen asettui ennätysmäärä yrittäjiä.

Tänä vuonna etukäteen hallituksen jäseneksi kiinnostuksensa ilmoittivat Pekka Lehtinen, Aki Miettinen, Mika Moisander, Päivi Mäki ja Joanna Niininen, joiden lisäksi halukkuutensa jatkaa hallituksessa ilmoittivat Mikko Jalkanen ja Heikki Tertsunen. Lisäksi kokouksessa ehdolle asettui Assi Moilanen.

Kokouksessa hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kahdeksan. Erovuoroisia oli viisi, kaksivuotiskautensa hallituksessa päättivät Mikko Jalkanen, Merja Laituri-Korhonen, Mikko Rissanen, Heikki Tertsunen ja Jari Väänänen.

Syyskokous äänesti kahdeksasta ehdokkaasta viisi uutta hallituksen jäsentä, ja Kuopion Yrittäjien hallituksen vuosille 2019 – 2020 muodostavat uusina jäseninä Aki Miettinen, Assi Moilanen, Mika Moisander ja Joanna Niininen, uudelle kaudelle valittiin Mikko Jalkanen. Hallituksessa jatkavat Tuomo Burman, Kari Jaakkola sekä Eeva-Riitta Koponen.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin odotetusti vuoden puheenjohtajana toiminut Sirpa Karppi.

Hallituksen sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen.

(Kuva: Jarmo Seppälä)