1.4.2017 klo 19:04
Uutinen

Lasse Saarenpää ja Laten Kone Oy maakunnallinen vuoden nuori yrittäjä

Tänä vuonna maakunnallisena nuorena yrittäjänä palkittiin 34-vuotias Lasse Saarenpää, joka aloitti yritystoiminnan jo kaksikymmentä vuotta sitten. Laten Kone Oy toimii Tuurissa ja yrityksen liikevaihto muodostuu Euroopasta maahantuotavien käytettyjen koneiden korjaustoiminnasta ja niiden kaupasta sekä uutena myytävien traktorilavettien, maanrakennuskoneiden kauhojen ja pikakiinnittimien myynnistä.

Lasse Saarenpää aloitti yritystoiminnan vanhempiensa huoltoaseman hallissa Soinissa jo kaksikymmentä vuotta sitten. – Innostus korjaamiseen ja kaupantekoon oli valtava. Mopoilla pörräämisestä en niinkään ollut innostunut. Vanhempien huoltoasemalla oli oivalliset puitteet Tmi Laten Mopon pyörittämiseen. Ostin epäkuntoisia ja edullisia mopoja, motocrosspyöriä, kevytmoottoripyöriä ja pienkoneita joita kunnostin ja myin eteenpäin.

Yritystoiminta pysyi enemmän harrastuksena vuoteen 2008, jolloin Tuuriin valmistuneen omakotitalon yhteyteen rakennettiin ensimmäiset omat 70 neliön autotalli muutettiin korjaamoksi ja toimistoa pyöritettiin makuuhuoneesta käsin.

Yritys kasvaa yrittäjän kanssa samaan tahtiin

Lasse kertoo, että perusperiaatteet ovat samat ja kaupan lainalaisuudet toimii edelleen, vaikka liikevaihto ilmoitetaankin jo miljoonissa ja Laten Kone työllistää tällä hetkellä kymmenen työntekijää vuonna 2012 valmistuneessa 850 m2 halli-ja toimistorakennuksessa. Yrityksen neljän liikevaihto kasvoi viime vuonna peräti neljäkymmentä prosenttia. Yleisen taloustilanteen piristymien myötä yrittäjä uskoo omankin yrityksen kasvuun. – Kasvussa on mahdollista pitää sama tahti, mutta se vaatii työtä ja rohkeutta, Saarenpää kertoo.

Asiakas palvellaan hyvin jo kotisivuilla

Tietojärjestelmien hyödyntäminen on kilpailuvaltti markkinoilla. Verkossa on 700 lisälaitetta ja kuutisenkymmentä työkonetta. Kaikista tuotteista on erittäin perusteelliset kuvaukset jo nettisivuilla, asiakkaan on helpompi tehdä ostopäätös jo sen perusteella. Tuotteita on lisätty varastoon rohkeasti. – Kun on mitä myydä niin kyllä kauppakin sitten käy. Yrityksen menestyksekkään kasvun yrittäjä uskoo syntyneen tekemisen innosta ja uskosta omaan tekemiseen. – Meillä on perusteellinen ote tekemiseen, työt tehdään viisaasti ja pohditaan etukäteen mikä on järkevää ja kannattavaa. Vastaan tulleet tilaisuudet on hyödynnetty ennakkoluulottomasti, markkinointia on mietitty uusilla keinoilla, Lasse Saarenpää kertoo.

Lasse kertoo olevansa unelmatyössä. Suunnitelmissa on edelleen yritystoiminnan kehittäminen ja tuotteiden lisääminen. Viennin käynnistäminen pohjoismaihin ja Eurooppaan kiinnostaa. – Ulkomainen verkkokauppa on iso juttu, mutta täysin mahdollista, Lasse suunnittelee.

Katso video