14.6.2018 klo 18:40
Uutinen

Luksusautokauppias myy yrityksensä – ”nuoret sukupolvet ajattelevat nykyään kovin eri tavalla kuin edeltäjänsä”

Luksusautoja myyvän Luxury Collection Automobilesin perustanut Jukka Sinisalo jättää yrityksen. Asiasta kertoo Talouselämä.

Lehden haastattelussa hän muistelee, kuinka Jaakko Rytsölän ostama keltainen Lamborghini nousi puheenaiheeksi.

– Hype ja palstatila lehdistä, minkä Rytsölän veljekset saivat ja ottivat, oli valtava. Tietyllä tapaa se oli pioneerityötä luksusautojen eteen, että he eivät peitelleet autojen omistusta. Silloin se oli uutta ja ihmeellistä, nyt tuskin media kiinnostuisi luksusauton omistuksesta yhtä paljon, Sinisalo sanoo.

Osakekaupoilla vaurastuneet Rytsölän veljekset poseerasivat urheiluautojensa kanssa mediassa vuosituhannen alussa.

– On tietysti ymmärrettävää, että siihen aikaan tällaiset autot herättivät kysymyksiä, etenkin, jos niitä esitellään ja levitellään lehtien palstoilla, Sinisalo toteaa Talouselämässä.

– Nuoret sukupolvet ajattelevat nykyään kovin eri tavalla kuin edeltäjänsä. Jos on menestytty ja on mahdollista tehdä hankinta ja nauttia siitä, silloin ei epäröidä mitä naapuri mahdollisesti sanoo, hän sanoo.

Sinisalon mukaan ”viimeisin tekijä ostoon on se, että haluttaisiin näyttää muille”.

– Ennemminkin ostajat haluavat palkita itseään onnistumisesta, on se sitten saatu aikaan osakekaupoilla, pokerissa tai toimimalla pitkään yrittäjinä.

Sinisalo perusti yrityksensä vuonna 2009. Nyt hän myy osuutensa yhtiökumppaneilleen.

– Suomalaiset, nauttikaa elämästä! Moni ajattelee, että teen jonkin asian sitten kun pääsen eläkkeelle. Välttämättä ei koskaan pääse eläkkeelle. Jos nautintoa tuo kallis auto, kannattaa nauttia siitä, jos siihen on mahdollisuus. Elämä on ainutkertaista, Sinisalo korostaa Talouselämän haastattelussa.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto