5.4.2017 klo 15:56
Uutinen

Mansetin napeista ascottiin

Hämeenlinnan vanhimmasta miesten vaatetusliikkeestä löytyy monenlaista hauskaa miesten pukeutumiseen. Yrittäjä Katri Selin-Nurmi on itse nopeasti innostuvaa sorttia, mikä selittää valikoiman laajuutta.

Solmioita Valiomiehessä on vaikuttavat rivistöt. Niiden alta löytyy salaperäisiä pieniä rasioita, joista paljastuu monenmoista pientä tarviketta miesten pukeutumiseen. Eihän mansetinnappeja, frakkipaidan nappeja, smokkivöitä tai ascotteja nyt joka päivä tarvita, mutta hyvä on tietää mistä niitä lähtee hakemaan, kun tarve tulee.

– Olen sellaista nopeasti innostuvaa sorttia, siksi meiltä löytyy esimerkiksi useammanlaisia kaulavaatteita miehille, yrittäjä Katri Selin-Nurmi selvittää ja sitaisee malliksi ascotin kauluspaidan somisteeksi.

– Miehelläni oli tällainen vapputilaisuudessa ja se kyllä keräsi kivasti huomiota. Eihän äijät puhu kaulavaatteista, ne tulivat kysymän, että mikä rätti sulla on kaulas ympärillä, hän jatkaa nauraen.

Selvennykseksi kerrottakoon, että ascot on huivi miehelle, sellaiseen tilaisuuteen, jossa kravatti vaikuttaa liian juhlavalta. Ascot sidotaan lähelle kaulaa, kauluksen sisään. Asuun saadaan kiva yksityiskohta ja hiukan väriä, eivätkä paidan kaulukset vaikuta liian avonaisilta tai rennoilta.

Rasioista löytyy myös käsikoruja, jonka voi valita samaan sävyyn pukuvyön kanssa. Selin-Nurmi on aivan varma, että miehet eivät edes tiedä mitä kaikkea kivaa puvun somistukseksi voi hankkia.

– Ei näitä oikein kukaan osaa kysellä, kyllä nämä täytyy aina erikseen myydä, Selin-Nurmi toteaa.

Katri Selin-Nurmi on työskennellyt Valiomiehessä vuodesta 1982. Siitä, kun äiti Rakel Selin perusti liikkeen, tulee kuluneeksi 15.4. tasan 60 vuotta. Valiomiehessä juhlitaan vuosipäivää koko viikko, sillä varsinainen juhlapäivä osuu pääsiäislauantaille.

Yrittäjää ovat ilahduttaneet juhlaviikolla ahkeraan käyneet asiakkaat ja yhteistyökumppanit sekä spontaanit ovenraosta huudetut onnittelut. Selin-Nurmi toivoo, että keskustan tyhjät liiketilat täyttyisivät rohkeilla yrittäjillä, sillä hän uskoo nimenomaan joukkovoimaan ja kilpailuun.

Hämeen Yritysviestintä, SM
toimitus@hameenyrityssanomat.fi