Vuosen 2021 hantvärkkäri Mari Kallio
1.12.2021 klo 22:05
Uutinen

Mari Kallio on valittu vuoden 2021 hantvärkkäriksi

Turun Yrittäjät ry on valinnut vuoden 2021 hantvärkkäriksi kakkuleipuri Mari Kallion. Hänen pitkäaikainen leivontaharrastuksensa syveni ensin sivutoimiseksi yrittäjyydeksi, ja vuodesta 2016 asti päätoimiseksi. Marin bravuureja ovat yksilölliset designkakut, mutta hänen pienleipomossaan valmistuu myös muita makeita ja suolaisia leivonnaisia.

Vuoden hantvärkkärin valinta on Turun Yrittäjät ry:n kunnianosoitus perinteisille käsityöaloille, sillä kädentaitajat ovat pienyrittämisen ydinjoukkoa. Tänä vuonna hantvärkkäri valitaan 25:n kerran. Myös Turun Yrittäjien juuret ovat Turun Käsityöläisyhdistyksessä.

Noin viisitoista vuotta sitten Mari Kallio alkoi syventää pitkäaikaista leivontaharrastustaan. Hän alkoi pitää omaa leivontablogia ja ystävystyi samalla muiden blogaajien kanssa. Blogimaailmassa vaihdettiin ajatuksia, opeteltiin tekniikoita ja kannustettiin toisia.

– Vähitellen otin käyttöön myös Facebookin. Sen kautta yhteydenpito kollegoiden, harrastajien ja asiakkaiden kanssa muuttui välittömämmäksi. Perustin Kakkupuoti MariAnnika -toiminimen keväällä 2012. Silloin alkoi tilauksia tulla myös kauempaa kuin ystäväpiiristä. Aluksi yrittäjyys oli sivutoimista, mutta vuonna 2016 ryhdyin päätoimiseksi yrittäjäksi. Pidin työstäni sairaanhoitajana, mutta intohimo leipomiseen veti pidemmän korren, Mari Kallio kertoo.

Toiminnan alussa laaja tuttavapiiri toimi puskaradiona. Mari päivittää yhä blogia ja sen rinnalla sosiaalisen median kanavista erityisesti Facebookia ja Instagramia. Lisäksi hän on panostanut laadukkaisiin nettisivuihin. Erilaiset asiakkaat seuraavat erilaisia kanavia, joten Mari on kokenut hyväksi näkyä useissa kanavissa. Nykyiseen toimipaikkaan on tullut uusia asiakkaita paljon myös lähialueen asukkaista.

Pandemia sysäsi kehittämään uuden konseptin

Aluksi Kakkupuoti toimi Mari Kallion kotona. Vuoden 2020 alussa Mari löysi yritykselle toimitilat Itäharjulla toimivan lounasravintolayrittäjän alivuokralaisena. Vuotta myöhemmin Kakkupuoti muutti Hannunniittuun, Välppätielle tiloihin, joissa on aiemmin toiminut pitopalveluyritys.

Pandemian vaikutukset tilauskakkutoimintaan olivat dramaattisia. Mari Kallio kehitti uudenlaisen konseptin. Hän alkoi tehdä pienempiä kakkuja, take away -kakkubuffetteja ja herkkupaketteja. Niillä hän sai tasattua rajoitusten aiheuttamia muutoksia toimintaansa. Nyt tilaustoiminta on palannut normaalille tasolle ja Marin ajatuksissa siintää vähintään osa-aikaisen työntekijän etsiminen.

– Uusi konsepti tuntui virkistävältä. Olen varannut kalenterista kampanjaviikkoja myös kakkutilausten elvyttyä, esimerkiksi nyt joulun alla minulta voi tilata mm. joulukakkuja ja saaristolaisleipiä, ja ajoittain pidän pop up -kahvilaa ja kakkubuffettia. Haaveenani on tilauskakkutoiminnan lisäksi pystyä laajamittaisempaan kahvilatoimintaan, ehkä vielä jollain hyvällä synergialla aivan eri alan yrittäjän kanssa, Mari Kallio unelmoi.