Juhani Bollström ja Jonna Mäenpää.
Juhani Bollström ja Jonna Mäenpää.
21.11.2021 klo 06:44
Uutinen

MYRSKYLÄN VUODEN YRITTÄJÄ 2021 ON KAHVILA-RAVINTOLA MYRSKYTÄHTI

Myrskylän, Pukkilan ja Askolan yrittäjät juhlivat Kinolla lauantaina yhdessä. Tilaisuudessa julkistettiin myös vuoden yrittäjät. Tässä juttu Myrskylän Yrittäjien valinnasta.

Kaikki alkoi noin 15 vuotta sitten kun Juhani Bollström osti nykyisin Kahvila-Ravintola Myrskytähtenä tunnetun kiinteistön. Juhani ei alun perin aikonut itse muuttaa Myrskylään lainkaan. Hän palkkasikin aluksi ulkopuolisen henkilön hoitamaan ravintolaa. Palkattu henkilö ei kuitenkaan halunnutkaan enää vuoden päästä jatkaa ja niin Juhani päätti itse ottaa ohjat paikan päällä käsiinsä. Tätä helpottivat hyvät työntekijät, joiden avulla homma toimi mallikkaasti, muistelee Juhani kiitollisena. Ilman heitä olisin luovuttanut ja myynyt kiinteistön pois, hän jatkaa.

Minulla on kyllä kokin koulutus, mutta en minä aiemmin ollut toiminut sen kummemmin ravintola-alalla. Tein kiinteistöillä bisnestä ostamalla ja remontoimalla niitä. Kahden vuoden jälkeen sitten myin ne kunnostettuna edelleen. Näin oli tarkoitus tehdä myös Myrskytähden suhteen, mutta toisin kävi.

Jonna tuli aluksi palkattuna työntekijänä ravintolaan ja hänelläkin on ravintolakokin koulutus. Työ maistui ja Jonna viihtyi. Vuonna 2012 Jonna sitten osti ravintolasta 49 prosenttia ja siitä lähtien he ovat olleet molemmat omistajia.

Liiketoiminnan lainalaisuudet tuli opittua käytännön kautta kiinteistökaupan aikana, muistelee Juhani. Voitolla täytyisi elää ja mielellään kyetä kehittämään toimintaa eli investoimaan edes joskus.

RUOKATOTTUMUSTEN MUUTOS ON HIDASTA

Kuluttajien ruokatottumukset ovat muuttumassa ja muuttuneet kasvispitoisempaan suuntaan. Myrskytähdessäkin pizzoissa ja burgereissa löytyy kasvisvaihtoehto, mutta lounailla niiden kysyntä on niin satunnaista, ettei kasvisvaihtoehtoa vielä ole mukana, kertoo Jonna. Toistaiseksi asiakkaamme haluavat erilaista lihaa tai kalaa ja salaattia lounaalla ja me pyrimme tarjoamaan sitä, mitä he haluavat. Maidon käytössä siirtyminen kauramaitoon näyttää kasvavan, hän jatkaa.

Erilaisia allergioita on nykyään aika paljon. Kahvilapuolen leipomotuotteissa meillä on yleensä ainakin yksi gluteeniton ja yksi maidoton vaihtoehto. Jos tuotteen on oltava molempia, sitä ei aina välttämättä löydy heti hyllystä, mutta tilaamalla sellaisenkin saa. Laktoositonta meillä on nykyään melkein kaikki, mutta laktoosittomuus ei tietenkään riitä maitoallergisille. Ja meillä leivotaan joka aamu, haluamme tarjota tuoreita tuotteita asiakkaillemme, huomauttaa Juhani.

Kun Myrskylän toinen kahvila on sulkenut ovensa, Myrskytähti aiensi aukioloaikaansa kahdella tunnilla. Avaamme nykyään kokeilumielessä jo aamuseitsemältä, mutta asiakkaamme eivät vielä ole tiedostaneet tätä kovinkaan hyvin. Aika näyttää, muuttuuko aamutoiminta kannattavaksi, vai täytyykö siitä luopua.

KORONA ISKI MOUKARILLA RAVINTOLA-ALAA

Kuvassa vasemmalta pitkästä toiminnasta Myrskylässä yrittäjänä elämäntyöpalkinnon saanut Jukka Metso, Myrskylän vuoden yrittäjät 2021 Juhani Bollström ja Jonna Mäenpää, Aku Eronen Myrskylän Yrittäjien puheenjohtaja ja oikealla sponsorimme Myrskylän Säästöpankin edustaja ja Myrskylän yrittäjien sihteeri Ninni Grönberg. 

Korona iski moukarilla ravintola-alaan ja se vaikuttaa yhä. Me emme joutuneet sulkemaan kokonaan ovia, kertoo Juhani. Aloitimme ulosmyynnin ja asiakkaamme omaksuivat noutoruoan aika hyvin. Meidän ei tarvinnut ottaa velkaa, eikä mennä muualle töihin. Vaikka emme me pystyneet työstämme palkkojamme saamaan, ulosmyynti auttoi kuitenkin sen verran, että säilyimme hengissä ja toiminta pyörii yhä, kertoo Juhani. Vaikka myynti putosi, kiinteät kustannukset eivät hävinneet minnekään. Jonna otti tilanteen raskaammin, mutta minä olen sen sortin mies, etten anna tuollaisen lannistaa. Sehän on vain elämää ja johtui täysin meistä riippumattomista tekijöistä. Se tulee, jos se tulee, yrittäjän täytyy vain yrittää sopeutua ja selvitä joka tilanteesta, kuittaa Juhani vakavana. Ulosmyyntiä markkinoitiin Facebookissa ja sen avulla tietoisuus palvelusta kasvoi, kertoo Juhani somen voimasta.

Minulle ravintolanpito ei ole intohimo, kuten joillekin. Se on minulle työtä siinä missä joku muukin. Ja sellaisella työmäärällä ja tuntipalkalla millä minä sitä teen, kukaan ei lähtisi tähän, arvelee Juhani. Ilman Jonnaa en oli pärjännyt, tunnustaa hän. Jonna tekee pitkiä viikonloppuja ja kykenee hoitamaan sekä keittiön, että tiskillä asiakkaat. Minun ammattitaitoni riittää keittiössä, mutta ei tiskin takana. Jonnan panos on näin ollut erittäin merkittävä, kiittelee Juhani.

Tässä työssä on parasta vaihtelevaisuus ja monipuolisuus, ei tarvitse tehdä koko ajan samaa, vastaa Jonna, kun kysyn mikä työssä on parasta. Vaikka päivärytmi onkin aika lailla samanlainen, päivän mittaan on kuitenkin monenlaista hommaa ja viikonloput vielä poikkeavat arjesta.

ALAN TULEVAISUUS ON HAASTEELLINEN

Suurimpana haasteena nyt ja tulevaisuutta ajatellen molemmat vastaavat hetkeäkään epäröimättä olevan koronan. Ja sen, miten saada takaisin pandemian karkottamat asiakkaat. Tällä asiakasmäärällä pelkkä ruokamyynti ei riitä kannattavuuden kannalta. Viikonloppuihin tarvittaisiin takaisin ne rentoutusta hakevat asiakkaat, jotka nautiskelivat myös pari näkäräistä tai tuoppia. Viikonlopuissa on ravintolanpitäjille haasteellista, kun asiakkaat alkavat tulla vasta puolenyön paikkeilla, jotkut vielä senkin jälkeen. Joskus he jättävät kokonaan tulematta. Ennen aloitettiin jo kahdeksan ja yhdeksän nurkilla, muistelee Juhani.

Alan tulevaisuus niin yleisesti kuin täällä Myrskylässä näyttää koronan vuoksi synkältä, arvioi Juhani. Jos tilanne jatkuu tällaisena, jos emme saa asiakkaita palaamaan, tämä ei voi jatkua. Yritämme kyllä vielä kaikkemme ja panostamme asiakkaiden viihtyvyyteen. Rajoitusten niin salliessa, otamme tänne taas bändejä ja järjestämme karaokea, kuten teimme ennen koronaakin. Toivomme, että ihmiset ottaisivat rokotteet ja saisivat koronapassit, silloin he voisivat kulkea ja käyttää näitäkin palveluja vapaasti. Rokottamattomat ja koronapassittomat joutuvat lähtemään puoliltaöin kotiin, eli silloin kun viikonloppuna yleensä porukkaa vasta alkaa tulla sisään.

Tämä haastattelu on tehty noin viikkoa ennen vuoden yrittäjän julkistamista ja palkitsemista. Tekstin toimitti tälle sivustolle Aku Eronen, joka otti myös kuvan Myrskytähdessä. Kuvan palkitsemistilaisuudesta otti Soile Niittymäki.

Muita kiinnostavia aiheita