YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Nuori nainen pakeni kampaamosta puolivalmiiden hiusten kanssa – Huijauksista on lähes mahdotonta saada rahojaan takaisin, sanoo kokenut kampaamoyrittäjä
Parturi-kampaaja Minna Makkonen arvioi, että erilaisista huijauksista voi kertyä vuodessa tuhansien eurojen menetys.
Voimaton olo. Niin kuvailee helsinkiläisen Hius- ja kauneushoitola Salon Friset Oy:n yrittäjä, parturi-kampaaja Minna Makkonen tunnelmaa sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka jättävät maksamatta saamansa palvelun.
– Näitä tilanteita, vähän eri twistillä, on ollut paljon lyhyen ajan sisällä, hän sanoo.
Esimerkiksi kaksi viikkoa sitten Töölössä sijaitsevaan Frisetiin tuli asiakas, joka otti hiuksiinsa työlään ja kalliin suoristuskäsittelyn. Työn hinta oli 440 euroa.
– Kassalla daami ei edes yrittänyt selitellä, että lompakko jäi kotiin, vaan pyysi vain tyynesti laskua.
Makkonen kirjasi ylös asiakkaan yhteystiedot sekä otti kopion tämän passista. Lisäksi tehtiin allekirjoitettu maksusopimus ja sovittiin laskulle eräpäivä.
– Hän totesi minulle, että jos en saa rahojani, niin ainahan ne voi laittaa ulosottoon. Melkein siitä kommentista tiesin, että luottotiedot ovat jo menneet.
Periminen ei kannata
Asiakas ei ole maksanut laskuaan, ja hänelle lähetetyt sähköpostit tulevat bumerangina takaisin.
– En tiedä vielä toimiiko puhelinnumero, koska ajattelin soittaa vasta, kun olen vähän rauhoittunut itse, Makkonen naurahtaa.
Hän sanoo, että rahan periminen perintätoimiston kautta muutaman satasen takia ei kannata.
– Teoriassa perintäkulut menisivät perittävältä, mutta jos on ulosotossa jo paljon, häneltä ei tulla saamaan mitään. Silloin kaikki perintäkulutkin tulevat meidän maksettavaksemme.
Jos tästä asiakkaasta ei enää kuulu, Makkonen aikoo tehdä poliisille petosilmiannon.
– Jos puhutaan satasista, niiden periminen on aika toivotonta. Luulen, että tämä sama ongelma on ravintoloilla, kosmetologeilla, kaikilla joiden palveluiden hinta pyörii muutaman sadan nurkilla.
Asiakas säntäsi karkuun
Makkonen kertoo myös nelisen vuotta sitten sattuneesta tapauksesta, jossa kauneushoitolaan tuli nuori nainen hiustenpidennykseen.
Työn aikana asiakkaan kanssa juteltiin mukavia, eikä ollut mitään syytä olettaa hänen olevan epärehellinen. Kun hiukset sitten olivat lähes valmiit, nainen säntäsi äkkiä ulos suojakangas eli kappa hartioillaan ja juoksi kadulla odottavaan autoon, joka kaasutti pois.
Työ olisi maksanut naiselle 1 100 euroa.
Pidennykset tehnyt kampaaja ehti juosta naisen perään ja ottaa muistiin auton rekisterinumeron. Poliisi jäljitti naisen, ja tapaus eteni käräjille asti. Nainen, joka ei ollut paikalla istunnossa, myönsi petoksen ja sai siitä ehdollista vankeutta. Lisäksi hän sai tuloillaan päiväsakkoja 300 euroa.
– Sanoin tuomarille, että hän on vielä meille velkaa 1 100 euroa. Tuomari katsoi minua ja sanoi että niin, se on tosi ikävää.
Ajan tuhlaamista
Makkosen mielestä oikeudessa tuhlattiin kaikkien osapuolten aikaa sekä veronmaksajien rahoja.
– Paikalla olivat minä ja työn tehnyt kampaaja, tuomari, syyttäjä ja niin edelleen. Voin vain kuvitella, kuinka paljon koko juttu palkkioineen maksoi valtiolle.
– Valtio menetti rahaa, tyttö puolestaan sai 1 100 euron pidennykset 300 euron sakolla. Näinhän se kannattaisikin tehdä, Makkonen naurahtaa skeptisesti.
Hän arvelee, että varsinkin jo velkaantuneille, yhteiskunnan tukien varassa eläville ihmisille ulosotto, sakot tai vankeusrangaistus eivät välttämättä toimi pelotteena.
Tuhansien eurojen menetys
Makkonen on aloittanut parturi-kampaajan työt vuonna 1983. Vuonna 1994 hän perusti oman toiminimen, joka myöhemmin yrityksen kasvaessa muutettiin nykyiseksi osakeyhtiöksi. Nykyisin hänellä on viisi työntekijää ja yksi sopimusyrittäjä. Lisäksi Makkosella on vuonna 1994 perustettu maahantuontiyritys MM Hair.
Hänen mielestään erilaiset huijausyritykset ovat lisääntyneet erityisesti kuluneen viiden vuoden aikana.
Hän arvioi, että niitä tulee vastaan muutamia vuodessa. Milloin asiakas on ”unohtanut” lompakkonsa, milloin taas maahantuontiyritykseltä tavaraa tilannut henkilö jättää vain maksamatta.
– Puhutaan tuhansien eurojen menetyksistä. En edes halua katsoa meidän avoinna olevaa laskulistaamme, päivä on pilalla saman tien.
Makkonen huomauttaa, että moni rehellinenkin ihminen voi haluta maksaa kauneuspalvelunsa laskulla.
– Tuttujen asiakkaiden kohdalla se on ok, kunhan asiasta sovitaan etukäteen.
”Harmittaa kuin pientä oravaa”
Frisetissä on kuitenkin päätetty, että tästä lähtien vähänkään arvokkaammista töistä peritään maksu etukäteen. Kaikki lähetykset tuntemattomille asiakkaille taas lähetetään postiennakolla.
– Ihmisiin ei vain pysty enää luottamaan, mikä on todella surullista.
Etukäteismaksussakin on ongelmansa.
– Jos jollakulla onkin rehelliset aikomukset, hän voi loukkaantua tällaisesta ja kirjoittaa meistä huonon arvostelun someen. Ei sekään oikein houkuta, mutta meillä ei ole vaihtoehtoa.
Jos asiakas ei halua maksaa työtä etukäteen ja lähtee pois, työhön varatulle ajalle ei helposti löydy heti korvaavaa työtä.
– Sitten meillä ei ole töitä muutamaan tuntiin. Menetämme siis joka tapauksessa rahaa.
Makkonen pohtii, että 40 vuotta sitten tällainen meno olisi ollut ”aivan katastrofi”.
– Jos tätä olisi ollut alusta asti, olisin lopettanut yrittäjänä aikaa sitten.
Hän sanoo, että muutaman sadan menetykset tuntuvat pienyrittäjän taloudessa.
– Kukaan pienyrittäjä ei varmasti juhli tänä päivänä. Kun tulee 400 euron menetyksiä, tuotekuluja ja työntekijäkuluja, kyllä se harmittaa kuin pientä oravaa.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Kaisu Puranen