YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

15.12.2021 klo 12:16
Uutinen

Oppilas voi saada esimerkillisestä käytöksestä stipendin – Lappilainen yritys kannustaa kaikkia yrittäjiä osallistumaan

Tämä teksti on konekäännetty.

Tilotek oy lahjoittaa Kemin kouluille rahanarvoiset stipendit osana koulukiusaamisen vastaista työtä. Toiveena on, että yritykset ympäri maan innostuisivat tukemaan syrjäytymisen ehkäisemistä ja vähentämään koulukiusaamista.

– Jokaisella työpaikalla on pystyttävä työskentelemään yhteistyössä, kannustavasti ja toisia auttaen joka päivä. Näitä taitoja on hyvä opetella jo peruskoulussa, kertoo Tilotek oy:n yrittäjät Tiina ja Timo Loukola.

Stipendin saa oppilas, joka toiminnallaan edesauttaa opiskelurauhaa ja ehkäisee syrjäytymistä. Oppilas uskaltaa puuttua kiusaamistilanteisiin.

Tilotek katsoo tulevaisuuteen.

– Nykypäivän peruskoululaiset ovat meidän tulevaisuuden työntekijöitä, hoitajia, opettajia ja ennen kaikkea työkavereita, Loukolat perustelevat.

– Toivon, että stipendistä tulisi oppilaalle arvokas asia: sen voi liittää työhakemuksen yhteyteen, kun hakee kesätöitä, Tiina jatkaa.