10.12.2018 klo 09:18
Uutinen

Palautevyöry vaikutti: Hive Helsinki -koodikoulun ikärajat uuteen mietintään

Viime viikolla Slush-tapahtumassa lanseerattu Hive Helsinki -koodikoulu sai kritiikkiä siitä, ettei se hyväksy oppilaikseen yli 30-vuotiaita.

Hive Helsingin ikärajasta sateli arvostelua erityisesti sosiaalisessa mediassa. Slushissa koulun lanseerannut Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen kehui tapahtumassa Hiven pariisilaista esikuvaa ja erityisesti sitä, että koulu on avoin kaikille. Tästä huolimatta Hive Helsingin ikäraja oli asetettu 30 ikävuoteen.

Koulun hallituksen puheenjohtajana toimiva Linda Liukas on nyt ottanut kantaa keskusteluun Geek Women Unite -Facebook-ryhmässä.

Liukkaan mukaan tarkoituksena ei ollut asettaa yli 30-vuotiaita eriarvoiseen asemaan.

– Minua huoletti valmisteluvaiheessa erityisesti se, miten saadaan esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, välivuosiin jäävät, sellaiset jotka eivät millään tavalla koe itseään teknologia-alalle kuuluvina, sosioekonomisesti erilaiset ja niin edelleen mukaan tähän ja löydetään kanavat tavoittaa, Liukas kirjoittaa ryhmässä.

Liukkaan mukaan ikärajoja mietitään nyt uudemman kerran. Lisäksi huomioon otetaan uranvaihtajat, joille tarjotaan nopeampaa mahdollisuutta kouluttautua ohjelmointialalle. Yhtenä vaihtoehtona on opiskelu työn ohessa.

– Minusta ohjelmointiopetuksessa nykypäivänä on niin hienoa, että (ilmaisia) tapoja ja verkostoja oppia on valtavan paljon. Hiven tavoitteena on olla yksi vaihtoehto monien joukossa – osa oppilaista jatkaa korkeakouluun, osa muuntokouluttautuu, osa huomaa neljän viikon jälkeen että tämä ei olekaan minun juttuni. Toivottavasti saadaan iso, elävä ja monimuotoinen ekosysteemi koodikoulutuksen ympärille, Liukas kirjoittaa.

Vaativia tehtäviä yrityksiltä

Hive Helsinki on uudenlainen koulu, jossa ei ole opettajia, luokkia eikä perinteistä pääsykoetta. Oppilaat karsitaan nettitestin ja eräänlaisen pääsykoekurssin perusteella. Kurssin aikana selvitetään, ketkä ovat riittävän motivoituneita haastaviin tehtäviin. Oppilaat suorittavat koulussa tehtäviä, jotka tulevat yhteistyöyrityksiltä kuten F-Securelta ja Roviolta.

Supercell sijoittaa koulua vetämään säätiöön 8-10 miljoonaa euroa viiden ensimmäisen toimintavuoden aikana. Sen jälkeen mukaan toivotaan julkista rahaa. Investoinnista merkittävä osa kuluu tilojen ohella oppilaiden käytössä oleviin laitteisiin.

Yrittäjäsanomien alkuperäisen jutun voit lukea täältä.

Kuva: Tommi Anttonen

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi