kuva: Getty Images
28.4.2022 klo 11:18
Uutinen

Perintälain muutos helpottaa velallisen yrittäjän arkea – Aiemmin yrittäjän ahdingosta pääsivät hyötymään perintäfirmat

Perintätoimistojen harjoittamaa villin lännen laskutustoimintaa hillitään, kun perintälain muutos asettaa perintäkirjeille euromääräiset rajat.

Perintälaki muuttuu toukokuun alusta niin, että yritysten perintäkulut kohtuullistuvat. Usein yritykset laittavat laskut perintätoimistojen karhuttavaksi heti, kun lasku on erääntynyt. Perintätoimistot ovat puolestaan lisänneet alkuperäisen laskun päälle perintäkulut, jotka ovat voineet olla lähes mitä vain. Alkuperäisen laskun summa on voinut moninkertaistua.

– Lain mukaan perintäkulujen tulee olla kohtuullisia, mutta käytännössä yhden kirjeen lähettämisestä koituneet kulut ovat voineet olla jopa satoja euroja, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.

Kuluttajien, eli yksityishenkilöiden, perintäkuluissa on jo ollut ylärajat.

Suomen Yrittäjät on saanut neuvontapalveluun aiheesta vuosien mittaan useita yhteydenottoja. Perintätoimistot ovat hyötyneet yrittäjän ahdingosta, mikä on toki epäoikeudenmukaista.

Aloite saatu maaliin

Yrittäjät teki aloitteen lain muuttamisesta jo vuonna 2017 vaatimuksenaan kirjata euromääräiset ylärajat lakiin. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa oli asiasta kirjaus, joka on nyt toteutettu.

– Korona-aikana tehtiin väliaikaisia muutoksia myös perintälakiin, jossa oli euromääräisiä kattoja. Väliaikainen muutos päättyy huhtikuun loppuun, kun pysyvä muutos astuu voimaan, Toivonen kertoo.

Hallitusohjelman kirjaus liittyy yleisemmin hallituksen tavoitteeseen estää ylivelkaantumista. Hallituksen esityksessä viitataan Perimistoimistojen liiton tekemään kyselyyn, jonka mukaan sen jäsenyritykslle tuli perintätoimeksiantoja vuosina 2019 ja 2020 noin 10 miljoonaa kappaletta. Näistä 20 prosenttia, eli noin 2 miljoonaa oli muita kuin kuluttajasaatavia, mihin lukeutuvat myös muu muassa asunto-osakeyhtiöiden, järjestöjen ja yhdistysten perinnät.

Vuosina 2020 ja 2021 velkomusasioita oli käräjäoikeuksissa vireillä enemmän kuin koskaan aiemmin vuodesta 2010 lähtien.

Perintälain muutos koskee kymmeniä tuhansia yrityksiä.

Pelisäännöt olivat tarpeen

Perintälain toteutusta valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Se on pitänyt lain edellyttämänä kohtuullisena rajana noin 100 euron kattoa. Sekin on kova summa yhdestä kirjeestä.

Lakimuutoksen jälkeen perintäkirje saa maksaa enintään puolet perittävästä summasta. Kova hinta sekin, mutta yläraja on selkeä parannus entiseen.

– Oli tärkeää saada pelisäännöt, eikä satasten veloitusta yhdestä kirjeestä. Tilanne muuttuu velallisten osalta paremmaksi, Toivonen sanoo.

Jatkossa perinnästä voi vaatia enintään seuraavia kuluja perintäkirjeeltä. Maksumuistutuksesta enintään 12 euroa ja maksuvaatimuksesta enintään:
a) 50 euroa, jos saatavan pääoma on enintään 500 euroa,
b) 70 euroa, jos saatavan pääoma on yli 500 euroa, mutta enintään 2 500 euroa, 
c) 90 euroa, jos saatavan pääoma on yli 2 500 euroa, mutta enintään 10 000 euroa,
d) 110 euroa, jos saatavan pääoma on yli 10 000 euroa.

Trattaperintään lisäaikaa

Toinen laissa tehty parannus on maksuajan pidennys, jotta yrittäjä voi välttää trattaperinnän ja saada maksuhäiriömerkinnän. Luottotietomerkintä hankaloittaa elämää, sillä esimerkiksi pankkitilin avaaminen ei silloin onnistu. Myös asiakkaat voivat karttaa maksuhäiriöistä yrittäjää.

– Suurin osa yritysten maksuhäiriömerkinnöistä syntyy trattaperinnän kautta. Se on kova perintäkeino. Maksuajan pidentäminen kohtuullistaa yrittäjien tilannetta, Toivonen toteaa.

Juttua muokattu 2.5. klo 8.09. Lisätty lista perintäkuluista.

Elina Hakola