10.11.2020 klo 15:18
Uutinen

Perttu Kouvalainen valittiin Suomen Yrittäjien hallitukseen

Suomen Yrittäjät uusivat sääntönsä ja Suomen Yrittäjien valtuusto valittiin ensimmäisen kerran liittokokouksessa lokakuussa Jyväskylässä.

Tänään valtuusto kokoontui ensimmäisen kerran ja Suomen Yrittäjille valittiin 16 ehdokkaasta 5 yrittäjää hallitukseen.

Suomen Yrittäjien hallitukseen kuuluu puheenjohtajana Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen, varapuheenjohtajina Suomen Yrittäjien kaksi varapuheenjohtajaa Anne Niemi ja Jyrki Hakkarainen sekä valtuuston valitsemat muut kahdeksan hallituksen jäsentä.

– Koronan avaama ovi julkisen sektorin roolin kasvamiseen ohjaa Hallituksemme politiikkaa. Suomen Yrittäjät on ainoa taho, joka aidosti ymmärtää yrittäjyyttä ja siten kykenee edistämään juuri oikeita asioita. Siksi haluan antaa kaiken osaamiseni ja verkostoni yrittäjyyden edistämiseen juuri Suomen Yrittäjien kautta, kommentoi Kouvalainen ja jatkaa – Suomen Yrittäjät on tehnyt hienoa työtä, mutta yrittäjiä kohtaavien muutosten myötä myös uudistuksia tarvitaan.

Perttu Kouvalainen on 42-vuotias mainostoimisto Fabrik Oy:n sekä joogaan keskittyvän Studio Kindlyn yrittäjä. Hän on toiminut myös tapahtumamarkkinoinnissa yrittäjänä 12 vuotta.

Kouvalaisen 10 vuoden työ markkinoinnin ja viestinnän parissa antaa vahvan osaamisen ymmärtää yritysten haasteita kansainvälistyvässä ja muuttuvassa markkinassa. Strategisen markkinoinnin ja brändikonseptoinnin kautta hän on ollut mukana kymmenien yritysten ja yhteisöjen johtoryhmissä sekä hallituksissa ratkaisemassa heidän haasteitaan.

– Isot yritykset pärjäävät rekrytilanteessa jatkossakin, mutta pk-sektorilla on suuria puutteita työnantajamielikuvassa ja kyvyssä saada parhaat tekijät töihin. Kohtaanto-ongelma on erittäin merkittävä suomalaisissa maakunnissa, vaikka niissä olisikin korkeakoulutusta. Tähän ei riitä julkisen sektorin panostukset vaan yrittäjien on itse kehitettävä toimintaansa aidosti kiinnostavaksi, toteaa Kouvalainen.

Perttu Kouvalaisen yritys Fabrik on kehittänyt hollantilaisen ja tanskalaisen edelläkävijäyrityksen kanssa strategisen työkalun, jolla eri vastuullisuuden vaikutukset saadaan skannattua, teot luokiteltua ja toimintaa fokusoitua. Ympäristövastuullisuus on aivan keskeinen menestymisen kulmakivi suomalaisille yrityksille. Fabrik oli ensimmäinen Keskuskauppakamarin ilmastomerkin saavuttanut yritys.

Verkostomainen yrittäjyys on Kouvalaiselle tuttua. – Tänä vuonna perustettu Joogastudio perustuu kokeiluun, jossa Kindly on brändilupaus, yhteen kokoava voima ja mahdollistaja 9 muulle yrittäjälle toteuttaa omaa osaamistaan. Jatkossa toiminta laajenee asiakaskysynnän mukana uusille yrittäjille mahdolliseksi. Ketteryys, nopeus ja osa-aikayrittäjien sekä verkostojen johtaminen tulevat nopeasti kasvattamaan osuutta yrittäjyydestä.