8.6.2017 klo 11:53
Uutinen

”Puolet työajasta kuluu yrityksille” – Piskuisen Vaalan johtaja hoitaa myös elinkeinoasiat

Pienen pohjoispohjalaisen Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määttä puolustaa pontevasti maaseutua ja sen elinkeinotoimintaa.

– Olimme kriisikunta, kun menin Vaalaan. Talous oli erittäin huonossa jamassa, kertoo Tytti Määttä, reilun kolmentuhannen asukkaan Vaalan kunnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaalla.

– Olen nyt kahdeksan vuotta ollut siellä kunnanjohtajana. Kun valtuustokausi keväällä päättyi, asiat olivat talouden osalta tulleet kuntoon, ja olemme tehneet päättäjien kanssa hyvää työtä.

Yrittäjäsanomat tapasi Määtän Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Oulussa.

Puolet työajasta kuluu yrityksille

Kunnanjohtaja toimii Vaalassa myös yritysasiamiehenä.

– Vajaa puolet työajastani menee yritysasioiden hoitamiseen, Määttä kuvailee.

– Esimerkiksi tapasin äsken yhden aloittavan yrittäjän, ja hommasin hänelle kumppanit, joiden kanssa lähtee tekemään. Yhdelle yritykselle, joka laajentaa, on haettu apua siihen. Autan (EU:n, valtion ja kunnan lähteistä muodostuvan) Leader-rahoituksen hakemisessa ja teen myös verkottumista, Määttä kuvailee osuuttaan yrityspalveluissa.

Kunnan tavoitteena on Määtän mukaan murtaa maaseutuun liitettävää myyttiä.

– Pyrimme murtamaan yritysten kanssa sitä myyttiä, että harvaan asutulla maaseudulla ei ole työpaikkoja.

– Kuntana autamme yrityksiä rekrytoimaan. Nykyinen järjestelmä ei toimi ja työntekijöistä on pulaa. Esimerkiksi viime viikolla olimme Oulussa yhdessä yhden yrityksen kanssa kertomassa, että heillä alkaa koulutusohjelma, johon otetut henkilöt tähän yritykseen.

Suomen eniten kasvanut yrittäjäyhdistys

Vaalassa tuntuu energiataso ja toiminnallisuus olevan kasvussa. Vaalan yrittäjäyhdistys sai tänä vuonna palkinnon vuoden suurimmasta kasvusta [linkki tiedotteeseen].

Mikä merkitys tällä on kunnanjohtajalle?

– Se on tärkeä asia. Toimiva yrittäjäyhdistys tuo kunnalle toimijan, jonka kanssa käydä vuoropuhelua esimerkiksi kuntastrategiasta ja hankintapolitiikasta. Näistä ei voi keskustella jokaisen yrittäjän kanssa erikseen. Yrittäjäyhdistys on mukana laatimassa kuntastrategiaa. Yhdistys on myös hyvä sparraamaan kuntaa.

Tytti Määttä osallistui Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaariin Oulussa, jossa hän keräsi lähes tuhatpäiseltä yleisöltä tapahtuman raikuvimmat suosionosoitukset.

Määttä mitteli sujuvasanaisesti vastaväittäjiensä kanssa maaseutukuntien asemasta kaupungistumiskehityksessä.

Juhani Ojalehto

juhani.ojalehto@yrittajat.fi