8.9.2022 klo 12:20
Uutinen

Samanlainen, mutta erilainen kiinteistönvälitysfirma

Yksi Kotimaisema Oy:n valttikorteista on asuntojen virtuaaliesittelyt.

Teksti ja kuvat: Suvi Laaninen

Kotimaisema Oy:n toimistossa Joensuun Tiedepuistolla istuu kolme hyväntuulista tuoretta yrittäjää, Tuula SahlmanJoonas Mäki-Kokkila ja Janne Hiltunen. Kolmikon yhteinen yrittäjätaival alkoi maaliskuussa, mutta kaikki ovat työskennelleet yhdessä aiemminkin.

– Tunnettiin jo toistemme tekemisen taso, joten oli helppo lähteä yrittämään, Sahlman kertoo ja kaataa koko porukalle kahvia kuppeihin.

Näyttöihin tulevat oikeasti kiinnostuneet

Kotimaiseman erityisosaamista on välitettävien kohteiden markkinointi visuaalisesti. Jokaisesta kohteesta toteutetaan valokuvat, ilmakuvat, videoesittely ja 3D-mallinnus. Kaikki yrittäjistä tekevät asunnonvälitystyötä, mutta visualisoinnit ovat Joonas Mäki-Kokkilan vastuulla.

– Kaikki, jotka meidän kanssa toimivat saavat tämän kaiken markkinointipalvelun, eikä asiakasta laskuteta niistä erikseen. Vaikka asiakas ei videoita edes haluaisi, ne tulevat silti, Mäki-Kokkila nauraa.

Kun potentiaaliset ostajat ovat katsoneet videoesittelyn ja 3D-mallinnuksen, paikalle näyttöön saapuvat varmemmin asunnosta oikeasti kiinnostuneet. Ilmakuvista voi etukäteen kurkata lähiseudun ja vaikka naapuruston sijainnin.

– Kun on käynyt virtuaaliesittelyssä talon jo läpi, lähinäytöllä tulee varmemmin oikeita kysymyksiä. Asiakkaat pystyvät paremmin myös fiilistelemään, Sahlman kertoo.

Muun muassa kohonneiden polttoaineiden hintojen takia virtuaaliset esittelyt ovat järkeviä, vaikka niiden tekeminen viekin paljon aikaa.

– Tietynlaiset asunnot liikkuvat todella nopeasti. Välillä vähän liiankin nopeasti, kun ei ehditä luukuttaa omaa osaamistamme välissä, Sahlman sanoo.

– Nähdään paljon vaivaa ja sitten kohde meneekin kolmessa päivässä, Mäki-Kokkila kertoo.

– Sitten pitää ajatella, että juuri näin sen pitikin mennä.

Pieni organisaatio on ketterä

Kolmen hengen organisaatio on matala ja hierarkiaa ei ole.

– Isot laivat kääntyy hitaasti, mutta me pystymme tekemään päätöksiä ketterästi, Janne Hiltunen sanoo.

Asunnonvälitystyöstä kolmikosta jokaisella on pitkä kokemus, mutta yrittäjyydessä eteen on tullut uutta opittavaa.

– Välillä pitää olla aikaa myös miettiä, mitä ollaan tekemässä ja mitä kannattaa jättää pois, Sahlman kertoo.

Elokuussa työt aloitti yrityksen ensimmäinen työntekijä Tiina-Liisa Niemi.

– Onhan se vähän pelottavaa, kun on kolme pomoa, Niemi nauraa, eikä näytä erityisen pelästyneeltä. 

Muita kiinnostavia aiheita