YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

8.9.2020 klo 12:17
Uutinen

Somevaikuttajat muistuttavat YEL-maksun tärkeydestä – Sijoitusbloggaaja ei suosittele jättämään eläketurvaa minimi-YEL:in ja indeksirahastojen varaan

Lauantaina 5.9. vietettiin Yrittäjän päivää. Tästä intoutuneena sijoitusbloggaaja ja toimittaja MerjaMähkä nosti esiin YEL-maksun tärkeyden. Viime vuosina on ollut kasvava trendi, että yrittäjät maksavat itselleen minimi-YEL-maksua.

– Olen kuullut yrittäjien sanovan, että ’sijoita indeksirahastoon. Se tuottaa paremmin 40 vuodessa kuin eläkemaksu’. Se on niin typerä ajatus, että en kestä, Mähkä toteaa yhteisöpalvelu Instagramin storyssa.

Mähkä puhuu sijoittamisen, myös indeksisijoittamisen, puolesta ja kannustaa siihen. Eläketurvaa ei kuitenkaan kannata jättää vain sijoitusten varaan.

– Maksan YELiä, en ihan koko työtulojeni mukaista summaa, mutta maksan kuitenkin itselleni eläkevakuutusta ja sijoitan siinä ohessa, Mähkä kertoo.

Riittävätkö omat kyvyt sijoittajana?

Mähkä muistuttaa, että eläkerahat ja indeksirahat toimivat eri tavoin. TyEL-maksut täytyy lain mukaan sijoittaa tuottavasti ja turvallisesti. YEL-maksut menevät kuluvan vuoden eläkkeiden rahoittamiseen.

Indeksisijoitukset ovat riskipitoisempia.

Lisäksi YEL-maksu tuo turvaa sairauden sekä työkyvyttömyyden varalta ja esimerkiksi vanhempainetuuksien tasot määräytyvät yrittäjillä YEL-maksujen mukaan.

YEL-turva ei myöskään lopu kesken, vaan työeläkettä maksetaan elämän loppuun saakka.

– Sijoituksilla voi kerätä könttäsumman, joka loppuu jossain vaiheessa, Mähkä muistuttaa.

Hän kysyy myös, haluaako yrittäjä todella pistää kaiken eläkkeensä sen varaan, että hoitaa sijiotuksensa itse. Riittävätkö kyvyt sijoittajana raha-asioiden hoitamiseen paremmin kuin YEL-maksujen tuottama turva?

– Haastattelin kerran yhtä yrittäjää, jolla ei ollut varaa jäädä eläkkeelle, koska hänelle ei tullut tuloja mistään. Ihan kauhea tilanne, Mähkä sanoo.

Hän ymmärtää, miksi moni ei halua maksaa minimiä enempää. Maksut tuntuvat kovilta.

Mähkä kehottaa kuitenkin suhtautumaan kriittisesti kavereiden ja tuttujen neuvoihin maksaa vain minimi-YEL-maksua ja turvata vain sijoituksiin.

Minimi kerryttää minimiä

Monet muut sosiaalisen median yrittäjät ja vaikuttajat innostuivat ottamaan kantaa asiaan omissa Instagram-kanavissaan. Melkein kaikki rahasta -podcastin juontaja ja toimittaja Julia Thuren totesi, että moni yrittäjä valittaa, että äitiyslomalla saa vain minimikorvausta, vaikka tulot oikeuttaisivat suurempaan. Näin se yrittäjillä menee: jos maksaa minimiä, saa minimiä.

Indeksisijoituksiin Thuren sanoo seuraavaa:

– Ajatus siitä, että säästää indeksirahastoon, kusee siinä kohtaa, kun et tiedä, koska sä kuolet.

Islannissa asuva yrittäjä Satu Rämö muistuttaa vielä yhdestä tärkeästä näkökulmasta.

– Eläkevakuutuksen voi myös vähentää verotuksessa, omia säästöjä ei voi, Rämö sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi