YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Tippaleipien myynti on kasvussa
Elonen Oy on Suomen suurin tippaleipien valmistaja.
30.4.2026 klo 12:44
Uutinen

Suomen tippaleipätaivas sijaitsee Töysässä – Yrittäjä povaa ennätysmäistä myyntiä: ”Loppukädessä simppeli, kunhan tuntee tekniikan”

Tämä teksti on konekäännetty.


Tippaleipien massavalmistus edellyttää nykyaikaista tekniikkaa, johon kaikilla ei ole varaa.

Suomalaiset ovat tippaleipäkansaa.

Suomen suurimman tippaleipävalmistajan Elonen Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Jari Elonen povaa kuluvan vappusesongin myynnistä jopa historiallisen hyvää.

– Meidän yrityksemme osalta määrät näyttävät olevan kasvussa. Valmistamme liki kaksi miljoonaa tippaleipää. Tuotanto näyttää siltä, että teemme ennätysmyynnin, hän kertoo.

Perinteinen herkku on Elonen Oy:lle merkittävä sesonkituote, jonka myynti alkaa nykyisin jo maaliskuussa. Elonen on Suomen suurin tippaleipien valmistaja, joka valmistaa tuotteita myös monille muille leipomoille. Leipomoasiakkaat saattavat ”tuunata” niitä esimerkiksi suklaakuorrutteella.

Vasta valmistuneita tippaleipiä Elosen tehtaalla Alavudella.

Tippaleipien valmistuksen taustalla on prosessi, johon kaikki valmistajat eivät pysty investoimaan riittävästi. Tuotteita valmistetaan kuitenkin edelleen myös täysin käsityönä.

– On varmasti käynyt niin, että jotkin pienemmät valmistajat ovat luopuneet tippaleipien tekemisestä ja valmistus on siirtynyt meille. Kyse on osin erikoisvalmistusprosessista, jossa tarvittaviin laitteisiin kaikilla ei ole varaa eikä järkeä investoida. Tuote on loppukädessä simppeli, kunhan tuntee tekniikan. Tiettyjä erikoiskuvioita se vaatii, Elonen kertoo.

Kyseessä on käsityön ja teknologian yhdistelmä: linjaston työntekijät sekoittavat taikinamassaa, täyttävät annostelujärjestelmää ja ottavat vastaan ”paistoradalta” tulevat tuotteet, jotka myös pakataan käsin. Kone huolehtii tippaleivän näköisen leivonnaisen valmistuksesta.

– Kone pursottaa taikinanauhaa rasva-altaassa olevaan peltikuppiin. Kuumassa rasvassa massa kovettuu ja siitä syntyy tippaleivän tunnusomainen muoto, Elonen selvittää.

”Vaikka terveellisyys on nykyisin iso asia, yli viidennes kuluttajista haluaa tutkimustemme mukaan päivittäin ja viikoittain pienen herkkuhetken.”

Jari Elonen, yrittäjä

Uusi nousu tulipalon jälkeen

Elonen Oy valmistaa nykyisin omia tippaleipiä kahden eri tuotemerkin alla ja kahdessa eri koossa. Tuotteet valmistuvat Alavudella sijaitsevassa uudessa tuotantolaitoksessa, joka on otettu käyttöön vuonna 2024 tulipalossa tuhoutuneen laitoksen tilalle.

Vuoden 2024 loppiaisena syttynyt tulipalo tuhosi Alavuden Töysällä toimineen korppu- ja keksitehtaan totaalisesti. Tappiot nousivat lopulta yli 12 miljoonaan euroon.

Tippaleipien suosio on huippulukemissa.

Nyt täydessä toiminnassa olevaan nykyaikaiseen leipomoon on investoitu yli 15 miljoonaa euroa. Runsaan 12 000 neliön tuotantotilassa valmistetaan korput, piparit, keksit ja tippaleivät. Jari Elosen mukaan tehtaassa on yhä laajentamisen varaa.

– Alamme olla uuden tehtaan kanssa siinä vaiheessa, että olemme saaneet markkinaa takaisin totaalisen katastrofin jälkeen. Joidenkin tuotteiden osalta olimme jonkin aikaa sivussa, mutta nyt liikevaihto on palautunut. Pystyimme säilyttämään työpaikat, hän iloitsee.

Jari Elonen.

Tippaleipien ohella Elosen tehtaalta valmistuu valtava määrä donitseja munkkeja. Donitsien määrä nousee miljooniin.

Taloustilanne tai edes kuluttajien kasvanut kiinnostus terveellisiin elintarvikkeisiin ei Jari Elosen mukaan näy makeiden sesonkituotteiden myynnissä.

– Kuluttajien ostokäyttäytyminen toki muuttuu. Vaikka terveellisyys on nykyisin iso asia, yli viidennes kuluttajista haluaa tutkimustemme mukaan päivittäin ja viikoittain pienen herkkuhetken. Herkuttelutuotteilla vaalitaan mielenterveyttä. Arjen harmauteen halutaan myös juhlahetkiä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Pauli Reinikainen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.