Kuva: Pixhill
4.7.2022 klo 08:45
Uutinen

Tampere on asuntosijoittajalle houkuttelevin kaupunki – asuntoja rakennetaan silti liikaa, arvioi kokenut sijoittaja

Sijoitusasunnot.comin toimitusjohtaja Henri Neuvonen sanoo, että monessa suuressa kaupungissa asuntoja on liikaa tarjolla. Tampereella koronapandemian vaikutukset vuokra-asuntomarkkinaan jäivät vähäisiksi.

Tampere on houkuttelevin kohde asuntosijoittajalle, kertoo Suomen Vuokranantajien ranking, jossa vertailtiin 27 kaupunkia asuntosijoittajan näkökulmasta. Vetovoimaisiksi kaupungeiksi arvioitiin myös Turku ja Vantaa. Tampere kasvoi vuonna 2021 reilulla 3200 uudella asukkaalla, ja koronapandemian vaikutukset siellä ovat olleet vähäiset. Helsingissä väestönkasvu oli dramaattisesti hitaampaa.

– Itsekin seuraan tilannetta mielenkiinnolla, sanoo Sijoitusasunnot.com Groupin toimitusjohtaja Henri Neuvonen

Neuvosen yritys ostaa kokonaisia asuinkerrostaloja, jotka myydään eteenpäin pääasiassa sijoittajille joko alkuperäisessä kunnossa tai täysin saneerattuina.

Neuvosen mukaan monella suurella kaupungilla on ollut haasteita vuokramarkkinoilla. Osittain tämä johtuu koronasta, osittain siitä, että kaupunkeihin on rakennettu paljon pieniä asuntoja. 

– Nyt on mielenkiintoinen tilanne, tuleeko tästä kaikkien aikojen vuokrasesonkikesä. Kaupunkeihin tulevat uudet opiskelijat, ja ne vanhatkin palaavat. Jos monissa kaupungeissa on tarjolla paljon vuokra-asuntoja, niin kuinka paljon tilanne muuttuu, ja muuttuuko parempaan suuntaan?

Epäterveet markkinat

Neuvonen sanoo, että viime vuosina asuntobisneksessä on ollut vuokralaisen markkinat, ehkä jopa hiukan epäterveellä tavalla. 

– On ollut liikaa ollut asuntoja tarjolla. Olen sitä mieltä, että markkina korjaa tilanteen jossain kohtaa. Eivät sijoittajat halua ostaa pieniä asuntoja määräänsä enempää, jos tuntuu, etteivät ne mene enää vuokralle. Sitten niitä ei enää rakenneta niin paljon.

Neuvonen ennakoi, että asuntojen rakentaminen alkaa vähentyä. Suuntaus näkyy vasta parin vuoden viiveellä. 

– Ne ovat hitaita trendejä. Esimerkiksi Jyväskylä, jossa itse pidämme konttoria, on yksi haastavimmista kaupungeista. Jos rakentaminen vähenee, kysyntä ja tarjonta kohtaavat pikkuhiljaa. 

Pitkällä tähtäimellä hyvä kohde

Neuvosen mielestä Tampere on ollut jo monta vuotta sijoittajan näkökulmasta erinomainen kaupunki. Tosin hänen kokemuksensa mukaan eri tutkimukset kulkevat yleensä hieman jälkijunassa.

– Ymmärrykseni mukaan nytkin Tampereella on tilanne, että ei sieltäkään käsistä asuntoja revitä, ja tälläkin hetkellä sinne valmistuu todella paljon uusia asuntoja.

Neuvonen arvioi, että Tampere on pitkällä tähtäimellä hyvä sijoituskohde, mutta sielläkin saattaa hetkellisesti olla asuntoja liikaa vuokramarkkinoilla.

Neuvonen uskoo, että korona on vaikuttanut negatiivisesti vahvemmin pääkaupunkiseudulla kuin esimerkiksi Tampereella. 

– Pääkaupunkiseudulla varmaan erityisen innokkaasti odotetaan, mihin maailma menee, ja tekevätkö ihmiset jatkossa etätöitä. On myös Suomen sisäistä muuttoliikennettä pääkaupunkiseudulta pois. 

Sijoitusasunnot.com toimii pääasiassa yli 20 000 asukkaan kaupungeissa pääkaupunkiseudulta Ouluun asti.

– Pienille paikkakunnille emme sijoita, koska ne ovat haastavia. Muuten toimimme eri kokoisissa kaupungeissa, keskustoissa ja lähiöissä. 

Kaisu Puranen