YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Teollisuus vahvassa kasvussa kauppasodan uhan alla – ”Epävarmuus jopa suurempaa myrkkyä kuin mahdolliset tullit”
Tullisota ei vielä näy Tilastokeskuksen tuoreimmissa luvuissa.
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli maaliskuussa 20,4 prosenttia vuoden takaista suurempi, selviää Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemista teollisuuden uusista tilaus- ja tuotantoluvuista. Myös teollisuustuotanto kasvoi 3,6 prosenttia helmikuusta ja peräti 7,8 prosenttia vuoden takaisesta.
– Teollisuusyritysten nousuun kääntyneet odotukset ovat alkuvuoden aikana alkaneet vahvasti konkretisoitumaan tilauksiksi, sanoo Suomen Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen.
Presidentti Trumpin huhtikuussa aloittama tullisota ei näy vielä maaliskuun tiedoissa.
– On selvää, että se tulee jarruttamaan teollisuuden kasvua meneillään olevasta 90 päivän neuvottelutauosta huolimatta. Pahimmillaan kasvu hiipuu pois tullien vuoksi, sillä tullit ovat Suomelle hyvin haitallisia Yhdysvaltojen ollessa yksi Suomen tärkeimpiä vientimarkkinoita, Malinen muistuttaa.
Malisen mukaan suurin ongelma talouskasvun, investointien ja viennin kannalta on kuitenkin arvaamattoman tulli- ja kauppapolitiikan takia menetetty luottamus ja sen synnyttämä epävarmuus.
– Epävarmuus on jopa suurempaa myrkkyä taloudelle kuin mahdolliset tullit, varoittaa Malinen.
Globaalin epävarmuuden keskellä merkittävää vetoapua ei voi odottaa myöskään Ruotsista, Saksasta tai muualta EU:sta.
– Tilannetta pahentaa riski siitä, että Yhdysvaltojen Kiinalle asettamat korkeat tullit ohjaavat kiinalaista tuotantoa Eurooppaan. Tämä kiristäisi hintakilpailua Euroopassa ja heikentäisi suomalaisten yritysten asemaa myös EU:n sisämarkkinoilla, Malinen jatkaa.
– Suomi on sen tosiasian edessä, että kansainvälinen kauppa on kääntymässä uuteen asentoon. Arvaamaton, tosiasioihin perustumaton ja osittain mielivaltainen kauppasota tuhoaa muutenkin haurasta ja hidasta talouden elpymistä.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Toimitus
toimitus@yrittajat.fi