Saloma haastaa työnantajia ja yhteiskuntaa katsomaan ihmistä vamman yli. Osatyökykyisen palkkaamiseen on saatavissa tukea, mikä lieventää työnantajan riskiä. Kuva: Juha Sinisalo
16.2.2022 klo 14:00
Uutinen

Tuomas Saloma valitsi sairauseläkkeen sijaan yrittäjyyden – ”Monet kuvittelevat, ettei vammainen pysty mihinkään”

Eurajokelainen Tuomas Saloma on pyörittänyt omaa graafisia painotuotteita tarjoavaa yritystään jo 15 vuotta. Yrittäjyys on ollut Salomalle välttämättömyys, sillä hän ei olisi CP-vammansa takia muuten työllistynyt.

Tuomas Saloma voisi olla sairauseläkkeellä, mutta hän haluaa olla osa yhteiskuntaa. Siksi hän ryhtyi yrittäjäksi ja perusti graafisen alan painotuotteita tarjoavan TS-Grafin. 

– En halunnut jäädä peukaloita pyörittelemään. Olen saanut tähän ammattiin koulutuksen, joka olisi mennyt hukkaan, Saloma kertoo. 

Eurajokelainen Saloma on suorittanut Tampereen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen sekä aikuiskoulutuskeskuksen kautta audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinnon vuonna 2011 sekä yrittäjän ammattitutkinnon vuonna 2020.  

Hän oli työharjoittelussa osana koulutustaan ja olisi voinut jatkaa sen jälkeen työntekijänä. Se ei kuitenkaan toteutunut. 

– Muut työntekijät eivät tykänneet ajatuksesta. Ennakkoluuloja on edelleen. Monet kuvittelevat, ettei vammainen pysty mihinkään.  

Saloma on osoittanut epäilijöiden ennakkoluulot vääriksi. Hän pystyy tarjoamaan mitä vain paperille painettavia tuotteita. Viime vuonna hän teki muun muassa 870 kalenteria, joista 400 puolessatoista viikossa. Kunnallisvaalien aikaan hän teki parissa viikossa 30 tilausta. 

– Vammani takia tarvitsen apua hienomotorikkaa vaativissa tilanteissa, kuten blokkien liimauksessa ja tuotteiden pakkauksessa. Nykyinen työelämä on hektistä. Minäkin pystyn reagoimaan nopeasti, mutta joku työvaihe voi viedä enemmän aikaa. Koneilla pystyn automatisoimaan paljon.  

Tuki on tärkeää 

Saloma perusti yrityksensä vuonna 2006 ollessaan 21-vuotias. Hän pääsi alkuun vanhempiensa tuella. He pystyivät antamaan pojalleen korottoman lainan. Se on jo maksettu pois.  

Lisäksi Saloma on saanut kunnalta investointitukea ja Kelalta elinkeinotuen laitehankintoihin. Kelan tukema fysioterapia on edellytys työn tekemiselle, sillä muuten paikat jäykistyvät. 

Hän saa korotettua vammaistukea ja maksaa YEL-maksua.  

– Voin suositella yrittäjyyttä muillekin samassa tilanteessa oleville, mutta se on haasteellista. En olisi voinut ryhtyä yrittäjäksi ilman vanhempieni rahallista ja henkistä tukea.  

Saloman mielestä yritys kannattaa perustaa, jos ei ole muita vaihtoehtoja työllistyä.  

Viime syksynä Eurajoen kunta ja Eurajoen Yrittäjät valitsivat Saloman Eurajoen Vuoden Yrittäjäksi. 

– Olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen, että pieni toimija kilpaillulla alalla valittiin palkinnon saajaksi. Vaikka en ole työnantaja tai sataprosenttinen työntekijä, olen pystynyt toteuttamaan asiakkaiden haaveita. Negatiivista palautetta tulee hyvin vähän. Itse koen tämän siunaukselliseksi työksi itselleni. Vaikka siinä on hankaluutensa, en vaihtaisi poiskaan.  

Kehitysaskelia 

Yrittäjänä Saloma nauttii siitä, että jokainen päivä on erilainen. Ikinä ei tiedä, kuka soittaa. Haaveita yritystoiminnan kehittämisestäkin on, mutta koronapandemia on ollut yritykselle raskas. Nyt resursseja investointeihin ei ole. 

– Vuosi 2019 oli hyvä vuosi, mutta kun korona iski, liikevaihdosta hävisi 10 000 euroa. Tällä hetkellä yrityksen pyörittäminen on todella haasteellista. Viime vuonna perustettu verkkokauppa on toistaiseksi ollut pieni piristysruiske. En halua sitä lopettaakaan, koska sitten olisin tyhjän päällä. Luulen, että tulisin hulluksi, jos lopettaisin työt ja yrityksen. 

Saloma haaveilee paremmista työtiloista. Nykyinen työtila on 13-neliöinen huone kotitalon ulkorakennuksen yläkerrassa. Kaikki laitteet eivät mahdu huoneeseen, vaan toisinaan hänen täytyy kulkea rappusia kahden paikan välillä. 

– Tarvitsisin lisätilaa laitteille ja työtilat maatasoon. Pihassa on vanha tiilinavetta, ja olen miettinyt, josko saneeraisin tilat sinne. Laitekannan kehittäminen helpottaisi työn automatisointia. Toivottavasti voin toteuttaa näitä haaveita tulevina vuosina, Saloma sanoo.  

Muita kiinnostavia aiheita

Elina Hakola