16.4.2021 klo 15:40
Uutinen

Vanhakin voi olla virkeä!

Kelloliike Salonen täyttää 90 vuotta.

Tiistaina 20.4.2021 tulee kuluneeksi jo 90 vuotta siitä, kun kelloseppä Väinö Salonen avasi kelloliikkeen nykyiselle paikalleen, puutalon kivijalkaan Satakunnantielle. Seinässä on edelleen sama, sotien jälkeen päivitetty kello, mikä kertoo aikaa ohikulkijoille.

Väinön poika, Ilkka Salonen, jatkoi isänsä jalanjäljissä 1960-luvulta aina kuolemaansa asti (2010). Salosen perikunta myi kelloliikkeensä Hanna-Maija Rosenbergille, joka on toiminut kelloliikkeen yrittäjänä tasan 10 vuotta. Samalla kelloliikkeen takahuoneeseen, ”Ilkan suuriin saappaisiin” löytyi myös kelloseppä, Antti Itähaarla.

– Näiden 10 vuoden aikana olemme saaneet kuulla asiakkailta satoja kiinnostavia tarinoita kelloliikkeen 90-vuotiselta taipaleelta. Kiitos siitä, sillä en koskaan tavannut edeltäjääni, Ilkka Salosta, mutta tarinoiden jälkeen tuntuu, että olemme pitkäaikaiset tuttavat, kommentoi Hanna-Maija Rosenberg.

Suurimmat muutokset kuluneen 10 vuoden aikana ovat olleet verkkokaupan tulo kivijalan rinnalle, mainonnan ja markkinoinnin välineiden muutokset ja etenkin nuorten miesten kiinnostuminen rannekelloista.

– Olemme 10 vuoden aikana saaneet erittäin paljon uusia kanta-asiakkaita – uutta sukupolvea. He ovat löytäneet rannekellon uudelleen. Etenkin suvun tai kirpputorien vanhat, mekaaniset perintökellot ovat löytäneet huollon jälkeen uudet käyttäjät, Rosenberg iloitsee.

Kun kelloon on tullut vikaa tai kello- ja korulahjalle on ilmennyt tarvetta, ovat Kelloliike Salosen kanta-asiakkaat, monessa polvessa, löytäneet tiensä Satakunnantielle myös korona-aikana.

– Iso kiitos ihanille asiakkaillemme kuluneesta 10 vuodesta – juhlitaan täysiä kymppejä, kun koronatilanne helpottaa.