21.5.2021 klo 08:30
Uutinen

Varapuheenjohtajan terveiset: Hankinta- ja ostolaskudata avaa kuntien rahankäytön

Julkisen hallinnon ostolaskujen julkaiseminen avoimena datana aiempaa avoimemmin ja laajamittaisemmin on puhuttanut viime aikoina päättäjiä, viranhaltijoita ja talouden asiantuntijoita sekä yrittäjiä, että kansalaisia.

Keskusteluun ovat johtaneet useat eri tekijät. Niistä ovat muun muassa verkkolaskutukseen siirtyminen, muutokset säädösympäristössä, päättäjä- ja viranomaistahojen tarve johtaa hankintoja aitoon ja oikeaan tietoon perustuen, sekä aika ajoin julkisuuteen nousseet kohu-uutiset julkisen sektorin hankinnoista ja ostoista.

Yksi keskeinen ajuri muutokselle lienee Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) hankinta- ja ostotoiminnasta paljastuneet laiminlyönnit ja väärinkäytösepäilyt. Julkisten varojenkäytön ylimmän valvojan omiin hankinta- ja ostokäytäntöihin liittyvien vakavien puutteiden paljastumisen lähteenä olivat nimenomaan kirjanpidosta löytyneet ostolaskut.

Muutoksen toteuttamista helpottaa Kuntaliiton toukokuussa julkistettava uusi ostolaskujen julkaisuohje ja Handata-palvelun (https://handata.fi) jatkokehittäminen. Varsinais-Suomen Yrittäjien alulle panemaa Handata-palvelua kehitetään turkulaisyrittäjien toimesta palvelemaan entistä paremmin, niin ostolaskujensa julkaisijoita, kuin palvelua hyödyntäviä käyttäjiä.

Hankinta- ja ostolaskudatan julkaisijat

Ostonsa avoimena datana julkaisevia julkisyhteisöjä on maassamme tällä hetkellä satakunta. Parannettavaa on kuitenkin runsaasti, sillä verovaroja ostoihinsa käyttää noin 800 julkisorganisaatiota ja pari tuhatta julkisesti omistettua yhtiömuotoista organisaatiota.

Varsinais-Suomessa ostonsa avoimena datana, jo usean vuoden ajan, ovat julkaisseet Liedon kunta ja Paimion kaupunki. Tilanne ei kuitenkaan ole niin huono miltä näyttää, sillä julkaisijoiden määrää kasvaa nopeasti.

Turun kaupungin viime vuonna julkistama päätös ostolaskudatan avaamisesta on todennäköisesti kiihdyttänyt maakuntamme kuntien suunnitelmia omien ostojensa julkaisemiseen. Päätöksen ostojen julkaisemisesta avoimena datana ovat tehneet Turun lisäksi, Salo, Kaarina, Loimaa ja Masku. Lisäksi lähiaikoina on odotettavissa päätöksiä ainakin Mynämäeltä, Laitilasta ja Uudestakaupungista, mahdollisesti myös Kemiönsaarelta, Paraisilta ja Nousiaisista.

Tiedolla johtaminen

Julkissektorin vuosittaisista hankinnoista ja ostoista ei ole käytettävissä luotettavia tietoja. Julkisuudessa esitetyt arviot vaihtelevat 35 ja 52 miljardin euron haarukassa. Näin suuri vaihteluväli ei voi olla päätöksenteon eikä tiedolla johtamisen lähtökohta. Ongelma on ratkaistavissa helposti julkaisemalla hankinta- ja ostolaskut avoimena datana.

Avoimesti julkaistava hankinta- ja ostolaskudata mahdollistaa julkisen sektorin toteuttamien hankintojen johtamisen aitoon ja ajantasaiseen tietoon perustuen mahdollistaen varojenkäytön entistä laajemman ja tehokkaamman hyödyntämisen niin päätöksenteossa, liiketoiminnassa, markkinoiden toiminnan tehostamisessa, tutkimuksessa kuin kansalaisvaikuttamisessa, että harmaan talouden torjunnassa.

Jorma Saariketo
Turun Yrittäjät
varapuheenjohtaja