4.11.2017 klo 22:02
Uutinen

Vuoden Yksinyrittäjä 2017 Maarit Paasimaa Ompelimo Kaunis Ommel

Kuvassa Vuoden Yksinyrittäjä Maarit Paasimaa Omepelimo Kaunis Ommel, vas. Oulun Talousalueen käsi- ja pienteollisuussäätiön edustaja Aarno Perätalo ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjein pj. Lauri Mikkonen.

On hienoa palkita Vuoden 2017 alueen Yksinyrittäjänä tavoitteellinen ja käsityöalalle omistautunut kädentaitaja, perustelevat valintaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Lauri Mikkonen ja Oulun Talousalueen käsi- ja pienteollisuussäätiön edustajat Risto Luttinen ja Jorma Ketola. On hienoa, että hän uskalsi jo nuorena unelmoida omasta ompelimosta, kertaavat Mikkonen, Luttinen ja Ketola.

-” Maarit Paasimaa kertoo, että on valmistunut 2006 Pikisaaresta ja onnea oli mukana valmistuttuani. Pääsin heti alan töihin saaden parasta mahdollista oppia.

Oma ompelimo oli kuitenkin jo silloin suuri unelma. Vuonna 2011 perustin yritykseni Ompelimo Kaunis Ommel. Halu oppia uutta ja kouluttautua on säilynyt koko ajan, olen yritystoimintani aikana suorittanut mm. Yrittäjän ammattitutkinnon ja Näyttötutkintomestarin koulutuksen.

Ompelimo Kaunis Ommel sijaitsee Oulussa, Sepänkadulla ja työskentelen yksin. Teen ammattitaidolla korjausompeluja arki-ja juhlavaatteisiin sekä kauniisti ommellen mittatilauspukuja, kertoo Paasimaa.

Tulevaisuudessa haluan olla mukana omalta osaltani säilyttämässä tätä upeaa käsityöammattia ja tarjota yrityksessäni työssäoppimismahdollisuuden alan opiskelijoille. Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi palkata ja työllistää toinen ompelija.”

Vuoden Yksinyrittäjä 2017 saa palkinnoksi 2000 € arvoisen rahapalkinnon ja kunniakirjan Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjiltä ja Oulun Talousalueen käsi- ja pienteollisuussäätiöltä. Palkinto luovutetaan Raahessa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien vuosikokousjuhlassa.

Vuoden Yksinyrittäjä 2017 työryhmässä mukana:

Sisko Kärki Siivittäjä
Risto Luttinen yrityskummi ja Ykkössuutari
Jorma Ketola JK-Ohjelmat
Lauri Mikkonen pj. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Sari Reinikainen-Laine Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Maarit Paasimaa
Ompelimo Kaunis Ommel
p. 050 9128229
maarit.paasimaa@kaunisommel.fi

Lisätiedot:
pj. Lauri Mikkonen
p. 040 511 7366
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Tiedotteesta:
Sari Reinikainen-Laine
yhteyspäällikkö
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
p. 0500 686 174