YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

20.5.2026 klo 16:00
Uutinen

Yli 1200 yrittäjää vastasi: Tässä on Varsinais-Suomen yrittäjäystävällisin kunta

Tämä teksti on konekäännetty.


Suomen Yrittäjien Kuntabarometri selvittää kahden vuoden välein Suomen yrittäjäystävällisimmät kunnat. Varsinais-Suomen yrittäjäystävällisin kunta on Vehmaa.

Varsinais-Suomen yrittäjäystävällisin kunta on noin 2 200 asukkaan Vehmaa, joka sijoittui valtakunnallisesti pienten kuntien sarjassa kolmanneksi. Vehmaa sai elinkeinopolitiikastaan kokonaisarvosanan 4,8. Kunta paransi sijoitustaan peräti 156 sijaa edelliseen mittaukseen verrattuna, jolloin sen arvosana oli 2,47.

– Onnittelen lämpimästi Vehmaata hienoista arvioista ja kehityksestä. Valtakunnallinen pronssisija on osoitus siitä, miten pienessä kunnassa kunnanjohtajan roolilla on valtavan suuri merkitys yrittäjäyhteistyössä. Vehmaan kunnanjohtajana pian kaksi vuotta toiminut Anna Kaskinen on korostanut yrittäjämyönteisyyttä sekä kunnan elinvoiman edistämistä tunnistaen siinä erityisesti yritysten merkityksen, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jutta Wirén kiittelee.

Taloustutkimus kartoitti yrittäjien näkemyksiä kuntien toiminnasta eri osa-alueilla asteikolla 1–5. Tarkastelussa olivat muun muassa kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, hankinnat, yrityspalvelut, elinkeinopolitiikan asema, infrastruktuuri, koulutus ja osaaminen sekä työllisyyspolitiikka.

Elinkeinopolitiikan tärkeimmiksi osa-alueiksi varsinaissuomalaiset yrittäjät nostavat kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyden (72 % vastaajista), yrityspalvelut (43 %) ja sujuvat lupa-asiat (41 %). Yrityspalveluilta yrittäjät odottavat erityisesti verkostoitumismahdollisuuksia (43 % vastaajista), sujuvia lupapalveluita (42 %) sekä aloittavan yrittäjän palveluita (39 %).

– Kuntien yrityspalvelut eivät ole irrallinen tukitoiminto. Se on keskeinen osa elinkeinopolitiikkaa. Ne vaikuttavat suoraan siihen, syntyykö uusia yrityksiä, uskalletaanko kasvaa ja tehdäänkö investointeja paikallisesti, Wirén huomauttaa.

Naantali, Raisio ja Kaarina keskisuurten kuntien valtakunnallista kärkeä

Vehmaan jälkeen elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanan perusteella toiseksi Varsinais-Suomessa sijoittuu Naantali (3,87) ja kolmanneksi Raisio (3,82). Keskisuurten kuntien sarjassa Naantali jäi vain niukasti pronssipaikalta ja sijoittui koko maan neljänneksi yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi.

Varsinais-Suomi sijoittuu alueena valtakunnallisesti kolmanneksi tasapistein Satakunnan kanssa. Suomen yrittäjäystävällisin alue on Pohjanmaa.

– Yrittäjien ja kunnan vuoropuhelu on Varsinais-Suomessa tiivistä ja toimivaa. Esimerkiksi kunnan ja yrittäjien väliset elinvoimalupaukset ovat laajasti käytössä alueemme kunnissa. Varsinais-Suomen Yrittäjien tavoitteena on nousta Kuntabarometrin kärkipaikalle ja olla maan yrittäjäystävällisin alue. Työtä siis yhä riittää, Wirén toteaa.

Varsinais-Suomen yrittäjäystävällisimmät kunnat TOP10 Kuntabarometrin kokonaisranking-arvosanan perusteella:

  1. Vehmaa (4.18)
  2. Naantali (3.87)
  3. Raisio (3.82)
  4. Marttila (3.75)
  5. Aura (3.71)
  6. Kaarina (3.68)
  7. Kemiönsaari (3.66)
  8. Pöytyä (3.64)
  9. Laitila (3.57)
  10. Mynämäki (3.49)

Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Verkkokysely toteutettiin 11.2.–16.3.2026, ja se keräsi ennätykselliset lähes 12 000 vastausta valtakunnallisesti. Varsinais-Suomesta saatiin alueista eniten vastauksia: yhteensä 1 244 yrittäjää osallistui kyselyyn. Kyselyssä käytettiin avointa vastauslinkkiä, jotta vastaaminen oli mahdollisimman helppoa kaikille yrittäjille.

Kuntabarometrin julkistuksen yhteydessä palkittiin myös parhaat kunnat eri kokoluokissa. Tällä kertaa voittajiksi nousivat Hämeenlinna, Kauhava ja Utajärvi.

Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!

Lähes 12 000 yrittäjän vastauksiin perustuvat alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 20.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa: https://survey.taloustutkimus.fi/dashboard/yrittajat_kuntabarometri/

Lisätietoja:

Jutta Wirén
toimitusjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
040 776 3640
jutta.wiren@yrittajat.fi


Valtakunnalliset tulokset:
Frida Sigfrids
elinkeinopolitiikan asiantuntija
050 533 8853
frida.sigfrids@yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät

Harri Jaskari
johtaja
050 512 2874
harri.jaskari@yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.