YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Stina Siikonen Salosta on Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja
Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi.
Stina Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.
Siikonen on 42-vuotias salolainen yrittäjä (Verroa Oy, Koolle Oy, Formare Oy). Siikonen on toiminut kuluneet kaksi vuotta Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana. Hän on myös Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja.
– Olen todella kiitollinen. Tuntuu hienolta, että yrittäjäkollegat antoivat minulle luottamuksen jatkaa yhteistyötä nyt tästä tehtävästä käsin. Odotan tulevia kohtaamisia ja yrittäjyyteen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua. Haluan lämpimästi kiittää liittokokousta ja kanssaehdokkaita hyvähenkisestä kampanjasta, Siikonen sanoo.
Siikonen sai vaalin toisella kierroksella 1218 ääntä eli 74,5 prosenttia annetuista äänistä. Siikosen lisäksi ehdolla toisella kierroksella oli Anne Niemi. Vaalissa ensimmäisellä kierroksella puheenjohtajaehdokkaina olivat myös Jussi Pirhonen ja Nina Rasola.
Siikonen haluaa Suomen Yrittäjien johdossa keskittyä järjestön vaikuttaja-aseman vahvistamiseen sekä toiminnan kehittämiseen järjestön sisäisen avoimen keskustelun ja yrittäjien osallistamisen avulla.
– Haluan johtaa järjestöä, joka ei vain tyydy sopeutumaan toimintaympäristön muutoksiin, vaan kehittyy aktiivisesti. Minulle on tärkeää, että jokainen yrittäjä kokee kuuluvansa yhteisöömme ja että jäsenillä, paikallisyhdistyksillä ja alueilla on aito mahdollisuus vaikuttaa yhteiseen suuntaamme, Siikonen sanoo.
Ensi kevään eduskuntavaaleissa tulee Siikosen mukaan keskustella siitä, miten yritysten luomaa kasvua tuetaan.
– Jotta yrittäjät voivat menestyä, he tarvitsevat riskinottoon kannustavaa verotusta, joustavia työmarkkinoita ja mahdollisimman vähän byrokratian luomia esteitä. Yrittäjäjärjestö on tehnyt laajaa ohjelmatyötä ja koneistomme on valmis hallitusohjelmavaikuttamiseen. Sopeuttamiskeskustelun ohella tarvitsemme ennen kaikkea ratkaisuesityksiä, joilla parannetaan yrittäjyyden edellytyksiä ja ruokitaan kasvua, Siikonen toteaa.
Suvi Uusitalo-Sirén
suvi.uusitalo-siren@yrittajat.fi