3.5.2018 klo 13:11
Uutinen

Yrittäjät tyytyväisiä: Hallituksen normienpurun kärkihanke etenee

Yksi yhdestä -menettely ei vielä riitä Yrittäjille. Tavoitteena on yritysten sääntelyn aiheuttamien kustannusten laskeminen 25 prosentilla.

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti viime vuonna pilottihankkeen, jonka tavoitteena oli saada yritysten sääntelystä koituvia kustannuksia pienenemään tai ainakin kustannusten nousu taittumaan. Kyseessä on hallituksen normienpurkuun liittyvä kärkihanke.

Kyseessä on niin sanottu yksi yhdestä -menettelyn kokeilu. Sanaparilla tarkoitetaan sitä, että jos yritykselle aiheutuu jostain sääntelystä lisäkustannus, kyseinen kustannus pitää vähentää jostakin muusta yrityksen kulusta.

Ministeriössä saatiin aikaan Excel-pohjainen työkalu, jolla pystytään arvioimaan aiotun sääntelyn kustannuksia.

Vuodenvaihteen jälkeen pilotti oli seisahdustilassa, kunnes eilen lainsäädännön arviointineuvosto kertoi siitä näkemyksensä. Neuvoston mielestä pilotti on ollut tarpeellinen ja kokeilua pitää laajentaa muihin ministeriöihin.

– On hienoa, että asiassa päästiin jonkinlaiseen alkuun. Yrityksiin kohdistuu tällä hetkellä useiden miljardien eurojen edestä erilaista sääntelyä, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen kommentoi.

Toivosen mukaan suomalaiset ovat silti jälkijunassa.

– Monessa EU:n verrokkimaassa vastaavanlainen työkalu on jo käytössä ja sillä on saavutettu hyviä tuloksia niin, että yrityksiin kohdistuvat kustannukset on pysäytetty tai saatu laskuun.

Suomen Yrittäjien tavoitteena on saada aikaan yksi kahdesta -menettely, jossa sääntelyn aiheuttamat kustannukset laskisivat vuoteen 2025 mennessä 25 prosentilla.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Muita kiinnostavia aiheita