30.3.2020 klo 11:53
Uutinen

Yritystarina – RelaTime Valmennus Oy

Työuramme olivat vieneet meidän siihen pisteeseen, että olimme uupuneet ja joutuneet ns. kuoppaan kumpikin omilla tahoillamme. Terveysongelmien oravanpyörä oli käynnissä ja jopa väistämätön.

Katri väsyi tietotyön eli ns. aivotyöläisen kuormittavuuteen. Nykyisessä yhteiskunnassa lähes puolet työntekijöistä kuuluukin näihin ihmisiin, jonka työnkuvaa leimaavat kiire, informaatiotulva, tehtävien pirstaloituminen ja keskeytyksellisyys. Tämä kaikki yhdistettynä organisaatioiden ja työn jatkuvaan muutokseen sekä lapsiperhearkeen oli vaan liian raskasta pitkittyneenä tilanteena.

Sanna taasen uupui fyysisen kuorman alle. Kova fyysinen työ ilman oikeanlaista palautumista syö kehoa vähitellen ja voimavarat hiipuvat. Kehon lihasten huoltaminen ja hyvä uni eivät riittäneet ylikuormitustilan rauhoittamiseen. Tässäkin tilanteessa keho ja mieli näytti isojakin merkkejä epätasapainosta. Terveysongelmien kierre oli käsillä. Silloin olisi ollut tärkeää ymmärtää, millainen vaikutus hermoston tilanteella ja tasapainottamisella on.

Me naiset tapasimme ja tutustuimme poikiemme jääkiekkoharrastuksen parissa. Ymmärsimme heti, että meillä on samankaltaisia ongelmia terveydessämme. Olemme molemmat positiivia ihmisiä, jotka etsivät keinot selviytyä ja mennä asioissa eteenpäin. Niin teimme nytkin. Etsimme koulutuksen, jossa saisimme lisätietoa mentaalisen puolen vaikutuksesta terveyteemme. Tämä olikin erinomainen tilaisuus! Koulutuksen opein ja menetelmin saimme apua terveyteemme; terveysongelmien oravanpyörämme katkaistua ja meistä tuli virallisesti myös mentaalivalmentajia.

RelaTime valmennus Oy kahden voimaantuneen naisen, Sannan ja Katrin, perustama yritys stressin pyöritykseen joutuneille ja sen kohtaaville asiakkaille. Mentaali- ja stressinhallintavalmennus, kehon ja mielen yhteys sekä hermoston vaikutus kehoomme ja palautumiseemme on vienyt meidät mukanaan. Intohimonamme on halu auttaa pysähtymään tähän hetkeen ja palautumaan arjen toiminnoista. Tavoitteenamme on saada ihmiset kuuntelemaan itseään ja vapauttamaan omat sisäiset voimavarat käyttöön. Autamme ihmisiä voimaan paremmin ja tekemään arjesta luksusta.

– Päijät-Hämeen Yrittäjien henkilöstö sai kokeilla Sannan ja Katrin valmennusta kolmen valmennuskerran ajan. Valmennus auttoi pysähtymään ja tunnistamaan itselle tärkeitä voimavaroja. Omien voimavarojen tunnistaminen on ensimmäinen askel niiden vahvistamiseen arjessa, Heta Vihervirta-Vuontelo Päijät-Hämeen Yrittäjistä toteaa.

Valmennuksiimme kuuluvat yksilö-, pienryhmä- ja yritysvalmennukset sekä yritysten henkilöstöille että kuluttaja-asiakkaille. Autamme ihmisiä ymmärtämään palautumisen merkityksen osana työ- ja vapaa-aikaa. Valmennamme hallitsemaan stressiä sekä opetamme yksinkertaisia ja helppoja rentoutumisen taitoja, joiden avulla tasapainotamme hermostoa. Kannustamme ihmisiä ottamaan vastuuta hyvinvoinnistaan. Meille on tärkeää saada olla mukana terveyden edistämisessä!

– Valmennuksessa opitut hengitys- ja rauhoittumisharjoitukset oli helppoa omaksua ja vakiinnuttaa osaksi arkea. Jo pienellä harjoittelumäärällä oli isoja vaikutuksia nukahtamiseen, unen laatuun ja yleiseen stressitasoon. Suosittelen näitä harjoituksia kaikille! Hanna Viljavuori, Päijät-Hämeen Yrittäjistä jatkaa.

-Mentaalivalmentajat Sanna Kasurinen ja Katri Ranta-

Lisätietoa RelaTime Valmennuksesta löydät täältä >