Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Suomen Yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija Anneli Komi.
Yrittäjän puolella
15.1.2024
Anneli Komi

Aika nostaa restartup-huumaa!

Suomessa rekisteröitiin lähes 20 000 uutta osakeyhtiötä ja vajaa 17 000 uutta yksityistä elinkeinoharjoittajaa vuonna 2022.

Samaan aikaan 13 500 työnantajayritystä etsii jatkajaa. Näissä yrityksissä on noin 90 000 työpaikkaa. Pk-yrityksistä 14 prosenttia ilmoittaa olevansa omistajanvaihdoksen kynnyksellä juuri nyt.

Olemassa olevan yrityksen ostaminen eli restartup on erinomainen vaihtoehto yrityksen perustamista pohtivalle useastakin syystä.

Tutkimukset kertovat, että 70 prosenttia ostajista kasvattaa yritystään. Finnveran tulkinnan mukaan 40 prosenttia omistajaa vaihtaneista yrityksistä muuttuu kasvuyrityksiksi. Jotkin tutkimukset osoittavat, että restartupeilla on enemmän kasvupotentiaalia kuin startupeilla.

Tutkimusten mukaan yrityksen osto on myös turvallisempaa kuin sellaisen perustaminen. Kun aloittaa yrittäjätaipaleen yritysoston kautta, säästyy usein esimerkiksi niiltä kokeiluilta, joita aloittava yritys joutuu tekemään ennen oikean ja toimivan tien löytymistä. Ostettavassa yrityksessä on kassavirtaa, valmis asiakaskunta ja brändi.  

Lisäksi restartup-yritysten yhteiskunnallinen merkitys on mittava: kasvuyrittäjyyden tukemisen lisäksi on kyse työpaikkojen ja osaamisen säilymisestä. Alueiden ja kuntien elinvoimasta, pitovoimasta, verotuloista ja vetovoimasta puhumattakaan.

Hyvä esimerkki onnistuneesta restartupista on U:gin Lemmikkipuoti, jonka liiketoiminnan eläinlääkäriyritys VakkaVet Oy osti. Konkreettiset muutokset lemmikkipuodin toiminnan kehittymisessä näkyivät aluksi laskutusjärjestelemän ja varastonhallinnan digitalisoimisena. Yritys myös työllisti yhden täysiaikaisen työntekijän lisäksi osa-aikaisen työntekijän. Uusi ostaja remontoi liikettä, lähti heti suunnittelemaan tuotevalikoiman laajentamista ja sai tuotua kivijalkaliikkeeseen asiakkaita lisää. Nyt uudella omistajalla on lisäksi suunnitteilla verkkokauppa, koulutuspalveluita, valmennuspalveluita, tuoterepertuaarin laajentamista ja entistä syvempää erikoistumista alaan.

Tutkimukset kertovat, että yrityskauppoihin ollaan pääosin tyytyväisiä ja ne yleensä onnistuvat (omistajanvaihdosbarometri 2021). Myös Lemmikkipuoti Vakkavetin omistaja oli tyytyväinen: kaupat sinetöitiin puolen vuoden päästä alkukeskusteluista. Arvomaailman ja ideologian kohtaaminen on omistajanvaihdoksissa tärkeää – lemmikkipuodin entinen omistaja sai yritykselleen jatkajan ja pääsi itse ansaitsemalleen eläkkeelle. Uskon, että kenestä tahansa yrittäjästä on mieluisaa nähdä oman yritystoiminnan saavan jatkoa ja lähtevän kasvuun.

Yleisen startup-huuman lisäksi olisi hienoa nähdä myös restartup-huumaa. Kun puhumme restartupista, puhumme kasvusta ja uudistumisesta. Onkin aika nostaa restartup-käsite sille kuuluvalle jalustalle ja tunnustaa tosiasiat: yrityksen myyminen ja yrityksen jatkaminen ovat suurenmoisia juttuja!

Muita kiinnostavia aiheita

Anneli Komi
Anneli Komi