Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

360 astetta
14.2.2024
Joona Takkula

Päiväkirja ensimmäisestä kokouksesta

Taksini kurvaa Oulun rautatieasemalle klo 5:07. Hyppään autosta reppuni kanssa ja olen valmis matkaamaan Tampereelle. Huomaan junan olevan myöhässä, joten tiedän joutuvani odottamaan pakkasessa puolisen tuntia. Aseman kioskikaan ei ole vielä auennut, joten aamukahvi saa odottaa.

Pohjoisen poikana en voi kuitenkaan valittaa, sillä pakkanen on kohtuullinen. Kantapäät yhteen, ryhti suoraan ja odottamaan. Epämukavuusalueella olemista. Sitähän tämä joskus on, tämä yrittäminen. Tänään yritän päästä Tampereelle. Lopulta juna saapuu asemalle.

Konduktööri ilmoittaa, että vaunuun on poikkeuksellisesti saatu lämmitys vasta hiljattain päälle, joten voi olla hiukan vilu. Kättä lippaan.

Olen pari viikkoa aiemmin saanut Suomen Yrittäjien Kristiinalta soiton. Hän on kertonut, että olen tullut valituksi Nuorten Yrittäjien johtoryhmän jäseneksi. Valinta on tuntunut luontevalta sen jälkeen, kun olen joulukuussa tullut valituksi Nuorten Yrittäjien puheenjohtajaksi oman aluejärjestöni Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien sisällä. Uskon, että luottamustehtävät tukevat hienosti toisiaan.

Saavun Tampereelle ja vilkaisen Google-mapsista kävelyohjeet Pirkanmaan Yrittäjien toimistolle. Ei ole pitkä matka. Olen juuri ajallaan. Soitan toimiston ovikelloa ja pian kuulen, kuinka joku kävelee ovea kohti. Kristiina avaa oven, katsoo silmiin ja kättelee, jonka yhteydessä toivottaa tervetulleeksi. Muutamat muutkin ovat jo paikalla. Jokainen heistä tarjoaa käsipäivää, puheenjohtaja Jussi ensimmäisenä.

Esittäytymiskierroksella on rento tunnelma. Pääsen heti kiinni nuorten energiseen fiilikseen, kun johtoryhmän jäsenet pääsevät kertomaan taustoistaan. Osa haluaa mainita, kuinka monta lemmikkiä heillä on kotona. Osalla ei ole yhtään.

Seuraavat tunnit kuluvat kuin siivillä. Käymme läpi asialistalla olevia asioita ja me uudet jäsenet saamme briiffausta asioiden taustoista. Olen vaikuttunut pöydän ympärillä olevien ihmisten panoksesta, jonka he jokainen tuovat tähän yhteiseen hyvään. Jokainen haluaa vaikuttaa ja kehittää asioita parempaan suuntaan. Asioista puhutaan rehellisesti ja suoraan. Tykkään siitä.

Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen oppinut ymmärtämään, miten Yrittäjien alue- ja paikallisyhdistykset toimivat ja miten mikäkin vaikuttaa mihinkin. Keskityn täysillä kokouksessa käsiteltäviin aiheisiin, sillä kuulen jatkuvasti jotain sellaista uutta, mitä en halua unohtaa. Tai jos en jotain ymmärrä, niin minun on hyvä sitä heti tarkentaa.

Lopulta kokous tulee päätökseen. Minulla on tunne, että saimme tänään hyviä asioita aikaiseksi. Kukaan ei tuhlannut aikaansa, vaan jokainen teki läsnäolollaan tästä hetkestä arvokkaan. ”Mitä tulee huoneeseen, kun sinä tulet huoneeseen?”, on joku viisas joskus kysynyt. Sain omallekin osalleni vastuuta, jonka myötä pääsen kehittämään Nuorten uutiskirjettä yhdessä Anun kanssa. Erinomainen tapa päästä heti kiinni tekemiseen.

Tapaamisen jälkeen vietämme vielä hetken aikaa yhdessä. Nyt astetta rennommissa merkeissä, jolloin pääsemme vielä paremmin vaihtamaan ajatuksia toistemme kanssa – aiheesta ja sen vierestä. Puheensorina on katkotonta.

Klo 17:45 nousen pöydästä. Kiitän ja mainitsen, kuinka mukava oli tutustua jokaiseen. Sanon heipat ja lähden kävelemään asemalle. Täytyy ehtiä vielä illaksi kotiin. Istahdan junaan. Tällä kertaa se on ajoissa, ja vaunukin on lämmin. Tunnen kuinka painava reppuni on. Se on täynnä ajatuksia ja kuulumisia, joita vien eteenpäin aluejärjestölleni.

Olen kiitollinen siitä, että hain mukaan johtoryhmään. Erityisen kiitollinen olen siitä, että tulin valituksi. Koen olevani taas himpun verran viisaampi ja valmiimpi. Valmiimpi vaikuttamaan ja edistämään meidän Nuorten asioita.

Rattaat vuoden 2024 toimenpiteiden osalta on laitettu pyörimään.

Pälyilen junan ikkunasta ulos, kun huomaan että puheenjohtaja Jussi laittaa yksityisviestin. Vielä kerran hän kiittää päivän kokouksesta ja mainitsee, että ”meillä on kasassa loistava porukka”.

Olen samaa mieltä.

Joona Takkula

Nuorten yrittäjien verkoston johtoryhmän uusi jäsen

Joona Takkula