Voiko elämän epätasaisella lenkkipolulla pysähtyä ja elää hetkessä?

Luon nyt mielikuvan elämästä pururadan metsäisenä polkuna. Eräällä aamulenkillä tunne polun ja elämän samankaltaisuuksista auttoi minua ajattelemaan käsillä olevia tunteita ja asioita.

Lähtö on aina vaikein. Ulkona taivas ei näytä kovin kirkkaalta. Tuntuu, että kohta tihuttaa vettä. Ketään ei lisäkseni liiku missään – tai näin ainakin ajattelen. Kotikatu on hiljainen ja pururadan polku kostea yön pakkasesta. Kylmät väreet hiipivat niskaan ja mietin miksen kietaissut huivia kaulaani. Olen sonnustautunut trikoisiin ja ohueen juoksutakkiin kuten kunnon hikilenkkeilijän kuuluukin.

Nappasin koiran mukaan lenkille, sillä jostain syystä ajatus kulkemisesta yksin metsän keskellä kiemurtelevalla polulla ei tunnu turvalliselta. Metafora elämään, ajattelen jo alkumatkasta. Oikeanlainen varustus ja joku, joka kulkee rinnalla luoden turvaa, kannustaen ja ajoittain pysähtyen tarkastelemaan ympäristöä. Koira on pieni, mutta jaksaa kyllä.

Kävelen lämmittelyksi polun päähän. Käsken koiraa juoksemaan ja sitten suuntaan kohti ensimmäistä ylämäkeä. Polku tarjoaa parastaan ja se alkaa isohkolla mäellä, joka jatkuu loivana kohti tasaisempaa osaa. Puoleen väliin innolla, uskolla ja rohkeudella.

Sitten tulee totaalinen stoppi. Koira jää, henki ei meinaa kulkea ja jalkoja hapottaa. En ole uskoa tunnetta. Varusteet ovat kunnossa, tukea hankittu, ympäristö mahdollistaa ja silti joka kerta kesken nousun homma ei toimi. Pohdin siinä keskellä mäkeä puuskuttaessani, että kumpi antaa periksi, psyyke vai fysiikka? Entä jos vain jatkan?

Epämiellyttävästä tunteesta huolimatta pusken mäen ylös ja katson mitä tapahtuu. Entä jos mitään ei tapahdu vaan olenkin vain luonut mielikuvissani asetelman, jossa jään puolikuolleena makaamaan mäen laelle eikä minua löydetä? Motivaatio, tunne jaksavuudesta ja pystyvyydestä, rohkeus kokeilla ja mennä kohti jotain, mitä ei aikaisemmin ole kokenut, pelottaa ja tuntuu mahdottomalta saavuttaa tässä hetkessä.

Polku jatkuu ja keho on kerännyt tarpeeksi lämpöä. Jaksan koko ajan fyysisesti paremmin. Koira pysähtelee välillä ja hyödynnän hetket liikunnasta nauttimiseen – vaiko suorittamiseen? Miksi koiran pysähtyessä nuuhkimaan minun pitäisi jatkaa? Miksen minä osaa välillä pysähtyä, nauttia hetkestä, kuunnella ympärillä kuuluvia metsän ääniä, antaa auringonsäteiden lämmittää otsaani? Miksi suoritan? Menettäisinkö jotain, jos hidastaisin tai jopa pysähtyisin hetkeksi? Luomme niin helposti itsellemme ja toisillemme tunteen onnistumisen, menestymisen ja pärjäävyyden suhteesta suorittamiseen.

Polku on epätasainen. Pinnassa on kiviä, puiden juuria sekä runsaasti käpyjä. Mielikuvissa ajattelen niiden olevan elämän polulta usein löytyviä hidasteita, mutta myös turvasatamia ja paikkoja kokeilla, uskaltaa ja unelmoida. Paikkoja, joissa voi nousta hetkeksi korkeammalle ja katsoa mitä kauempana näkyy. Vaikka välillä tuntuu, että kivet ja juuret ilmaantuvat yllättäen ja juuri silloin kun niitä vähiten kaipaa, ovat ne todellisuudessa olleet näkyvissä ja paikoillaan jo ennen minua. Jalkani nousevat näiden epätasaisuuksien yli, juuri niin ketterästi, kun jalkojani nostan. Voin myös jäädä turvasataman päälle tai viereen juuri niin pitkäksi aikaa, kun itse haluan.

Katseeni kiinnittyy seuraavaksi polun reunoilla oleviin puihin. Reunoilla on väsähtäneitä, irti päästäneitä ja luhistuneita runkoja, mutta ennen kaikkea vanhoja, monia vuosikymmeniä paikoillaan olevia kuusia, nuoria koivun alkuja ja keski-ikäisiä haapoja. Laidasta laitaan elämän eri vaiheissa olevia vahvoilla juurilla varustettuja luonnon ihmeitä. Turvallisuuden tunne valtaa mieleni. Vaikkei koira olisi mukana, en ole yksin. Ilman omaa tuttua ja turvallista tukea, pärjään! Ympärilläni on kaikki se, mitä näen, kuulen ja tunnen – minun pitää vain vastaanottaa ja antaa mahdollisuus elämälle sen kaikkine sävyineen ja monimuotoisuuksineen.

Helsingin Yrittäjien ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama Vahva yrittäjyys -hanke tarjoaa kahden vuoden ajan yrittäjille työkaluja oman talousosaamisen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Hankkeessa kehitetään pienyrittäjien osaamista yrityksen talouden ja oman hyvinvoinnin johtamisessa ja kasvatetaan yrittäjien mahdollisuuksia kestävään yritystoimintaan, kasvuun ja parempaan työhyvinvointiin.

Merja Suoperä

Merja Suoperä on Helsingin Yrittäjien ESR-rahoitteisen Vahva yrittäjyys -hankkeen projektipäällikkö ja koulutusasiantuntija.