YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Yrittäjät ovat yhteiskunnan perusta
Työmatkalla pysähtyessämme kahvilaan, hankkiessamme lapsille koulutarvikkeita, käyttäessämme autoa huollossa, käytyämme vaateostoksilla, pysähtyessämme parturiin tai kun käymme yrittäjävetoisessa ruokakaupassa, olemme tekemisissä yrittäjien kanssa. Usein emme tule ajatelleeksi, kuinka ainutlaatuinen merkitys pk-yrityksillä on arkemme sujuvuudelle ja koko maakunnan menestykselle. Elinvoimasta puhuttaessa yrittäjien rooli kaiken mahdollistajana, verotulopohjan ja työpaikkojen synnyttäjänä on se millä Suomi ja Kanta-Häme voivat olla elinvoimaisia.
Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään 5. syyskuuta. Päivä on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan yrittäjien merkitystä Kanta-Hämeessä ja kotiseudulle. Maakuntamme elinvoima syntyy yrittäjien toimesta. Se rakentuu yrityksissä, joissa tehdään työtä, investoidaan tulevaisuuteen, palkataan ihmisiä ja tuotetaan palveluja lähellä asukkaita.
Hämeen Yrittäjien yli 2 500 jäsenyritystä muodostaa perustan koko maakunnan taloudellisen perustan. Jäsenyrityksissämme työskentelee yhteensä noin 18 000 työntekijää. Mukana on yksinyrittäjiä, perheyrityksiä, kasvuyrityksiä sekä yrityksiä, jotka työllistävät useita satoja työntekijöitä. Jäsenyritystemme liikevaihto ylittää neljä miljardia euroa. Jokainen yritys on yhtä arvokas. Yritykset tuottavat kaiken sen perustan, millä sivistys- hyvinvointi ja terveyspalveluja voidaan järjestää.
Jokainen työpaikka tarkoittaa toimeentuloa ihmiselle ja hänen perheelleen. Jokainen investointi luo luottamusta tulevaisuuteen. Jokainen yrityksen maksama työntekijöiden palkasta pidettävä veroero ja yhteisöverot vahvistavat kuntien mahdollisuuksia järjestää palveluja, ylläpitää kouluja, rakentaa infrastruktuuria ja huolehtia hyvinvoinnista.
On tärkeää ymmärtää pk-yritysten rooli alueellisen tasapainon rakentajina. Kaupunkien lisäksi yrittäjyys pitää yllä elinvoimaa pienemmissä kunnissa ja pitäjissä. Paikallinen yrittäjä on usein samalla työnantaja, sponsori, yhteistyökumppani ja yhteisön rakentaja. Yrityksen menestyminen näkyy suoraan koko lähialueen hyvinvointina.
Kanta-Häme tarvitsee kasvua. Talouden haasteisiin ei löydy oikoteitä. Kestävä kasvu syntyy yrityksissä, jotka kykenevät ja uskaltavat investoida, kehittää uusia tuotteita ja palveluja sekä palkata uusia työntekijöitä. Yrittäjyyden toimintaedellytysten parantaminen ei ole vain yrityspolitiikkaa. Se on myös kuntien ja koko Suomen tulevaisuuspolitiikkaa. Orastavaa kasvua ei kannata vaarantaa vaalipuheilla verotuksen kiristämisestä tai yrittäjien velvoitteiden kiristämisestä. Tämänkaltaiset näkemykset heikentävät peruspalveluiden rahoitusta, kasvua ja hyvinvointia.
Yritysmyönteinen päätöksenteko näkyy käytännössä sujuvina lupaprosesseina, toimivina liikenneyhteyksinä, osaavan työvoiman saatavuutena ja hankintapolitiikkana, jossa myös paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus menestyä. Nämä ovat tekoja, joilla rakennetaan kasvua ja uusia työpaikkoja.
Yrittäjän päivänä haluan kiittää hämäläisiä Yrittäjiä. Työnne näkyy joka päivä maakunnan asukkaiden arjessa, työpaikoissa ja palveluissa. Haluamme Hämeen Yrittäjissä ja paikallisyhdistyksissämme haastaa meitä kaikkia näkemään yrittäjyyden entistä laajemmin yhteisen hyvinvoinnin rakentajana.
Yrittäjien ja yritysten menestys hyödyttää meitä kaikkia.
Marko Ahtiainen
marko.ahtiainen@yrittajat.fi