Väärennettyjen setelien määrä on kasvanut hieman – Näin toimit väärennetyn setelin kanssa
Suomessa kierrosta löydettiin vuoden 2019 aikana 980 euroseteliväärennöstä. Eniten vuonna 2019 löytyi väärennettyjä 50 euron seteleitä.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Suomessa kierrosta löydettiin vuoden 2019 aikana 980 euroseteliväärennöstä. Eniten vuonna 2019 löytyi väärennettyjä 50 euron seteleitä.
Aloittaneiden yritysten määrä nousi peräti 23 prosenttia vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kertoo Tilastokeskus.
MobilePay ja CGI haastavat verkkopankit laskujen maksamisessa. Uusi sovellus haastaa verkkopankit laskujenmaksupalveluina.
Seurana Oy:n yrittäjä Mirka Saarisen tavoitteena on helpottaa mahdollisimman monen ikäihmisen ja muistisairaan yksinäisyyttä. Seurana Oy aikoo laajentaa tulevina vuosina myös Suomen…
Yrittäjän Podcastin uusimmassa jaksossa vieraana on Seurana Oy:n yrittäjä ja omistaja Mirka Saarinen. Hän aikoo viedä seuralaispalvelunsa Suomen rajojen ulkopuolelle.
Finnvera on tarjonnut viime syyskuusta lähtien yrityksille uutta pk-takaustuotetta. Sen voi saada, jos toiminta on kannattavaa ja lainaa ei käytetä esimerkiksi…
Busines Finlandin myöntämään rahoitukseen tulee muutos 20.1.2020 alkaen. Tuolloin innovaatiosetelit ovat jälleen haettavissa.
Yrittäjän podcastin vieraana on yksinyrittäjä Jouko Ahola, joka tunnetaan kaksinkertaisena maailman vahvimpana miehenä. Nykyisin Ahola pyörittää kahta kuntosalia Hämeenlinnassa. Podcastin isäntänä…
Entinen voimaurheilija, nykyinen yksinyrittäjä Jouko Ahola ei kavahda riskinottoa. Kuuntele Yrittäjän Podcastin uusin jakso ja Aholan koko tarina.
Yrittäjän Podcast tarjoaa joka toinen viikko tanakkaa asiaa ja viisaita vinkkejä yrittäjyydestä.