Sahayrittäjän sähkösopimus hyppää 2,47 sentistä pilviin – Ratkaisuna sahan pysäyttäminen: ”Kymmenen senttiä maksimiraja tällä alalla”
Paikallinen saha joutuu keskeyttämään toimintansa pahimmillaan puoleksi vuodeksi.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Paikallinen saha joutuu keskeyttämään toimintansa pahimmillaan puoleksi vuodeksi.
Turussa toimiva yrittäjä Antti Sieppi myöntää, että paneelien määrä on tällä hetkellä ylimitoitettu.
Talven jälkeenkin on vielä syytä varautua kohtuullisen korkeaan sähkön hintaan, sanoo kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Kauppalehdelle.
Fingridissä petyttiin TVO:n ilmoitukseen, jonka mukaan Olkiluoto 3:n sähköntuotanto alkaa aikaisintaan helmikuussa. Yrittäjien asiantuntija neuvoo, miten yrityksen kannattaa varautua sähkökatkoihin.
Sähkökatkoihin on syytä varautua, mutta paniikkiin ei ole syytä.
Suomalaisten maatilojen väheneminen jatkuu ja tilakoot suurenevat.
Venäjä on moukaroinut Ukrainan infrastruktuuria, ja Ukraina onkin pyytänyt EU-mailta varaosa-apua sähkölaitosten korjaamiseen. Myös suomalaisyritykset voivat auttaa.
Suomen Yrittäjät järjesti tiistaina viiden puolueen eduskuntaryhmien johdolle energia-aiheisen tentin.
Suomen Yrittäjät järjestää tiistaina viiden puolueen tentin, jota voi seurata suorana verkkolähetyksenä.
Keski-Suomen kotiseutulaulun sanat ovat tänä vuonna käyneet kirjaimellisesti toteen. Inflaatio laukkaa kymmenessä prosentissa, ja sen vaikutukset huomaa kaikkialla. Ei kuitenkaan…