Petri Salminen
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.
16.12.2022 klo 10:11
Uutinen

Suomen Yrittäjät: Pk-yrityksille myös tukea sähkökriisissä – ”Useat tuskaisessa tilanteessa”

Sähkötukea on kriisin kärjistyessä jaettava myös ahtaalla oleville pk-yrityksille, vaatii Suomen Yrittäjät.

– Useat pk-yritykset ovat yhtä tuskaisessa tilanteessa kuin kotitaloudet, joiden sähkölasku on noussut ja uhkaa vielä nousta talvikuukausina. Moni yritys ei ole suojannut sähkösopimuksiaan, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo.

On selvää, että myös yrityksiä pitää tukea jollakin tavalla, sillä muidenkin maiden tukiessa yrityksiä tämä on myös kilpailukykykysymys

Petri Salminen, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja

Sähkömarkkinoiden tilanne on tällä hetkellä erittäin vaikea ja on pelättävissä, että se kiristyy alkutalven pakkaskuukausien aikana. Varsinkin pörssisähkön varassa olevien kotitalouksien ja yritysten sähkölasku uhkaa nousta kohtuuttomaksi.

–  On selvää, että myös yrityksiä pitää tukea jollakin tavalla, sillä muidenkin maiden tukiessa yrityksiä tämä on myös kilpailukykykysymys, Salminen sanoo.

Yrittäjämediat kertoi tällä viikolla muun muassa töysäläisestä sahasta, joka aikoo vuodenvaihteessa pysäyttää toimintansa sähkön kohonneen hinnan takia.

Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan tuki pitää kohdistaa niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Tämä on tärkeää julkisen talouden nykytilanteessa.

– Juuri nyt kukaan ei näytä kantavan riittävää huolta sähkötuen vaikutuksista julkiseen talouteen. Vaikka vaalit lähestyvät, tolkku pitää olla mukana. Meillä ei ole varaa avata pohjatonta piikkiä.

Yrittäjiltä ehdotus tukimalliksi

Suomen Yrittäjät on pitkään kannustanut hallitusta valmistelemaan kaiken varalta yrityksille tukimallin. Yrittäjäjärjestö on esittänyt hallitukselle yritysten energiatueksi mallia, joka on toimialariippumaton ja kannustaa säästämään energiaa.

Yrittäjien energiatukimallissa tuettaisiin yrityksiä, joiden sähkölasku on noussut merkittävästi vertailukaudesta, joka voisi olla alkutalvi 2021. Tukea haettaisiin Valtiokonttorista.

– Tämä tukimalli pitää ottaa käyttöön samaan aikaan kotitalouksien sähkötuen kanssa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Julkisuudessa esillä on ollut myös sähkön hintakatto.

–  On suuri riski, että luodaan sähkötukimalli, joka vähentää sähkön tarjontaa ja lisää sähkön kysyntää. Jos näin käy, se vain kärjistää ongelmia, Pentikäinen jatkaa.

Järjestöt vaativat nopeita toimia

Neljä elinkeinoelämän järjestöä vaatii perjantaina julkistetussa yhteisessä kannanotossaan, että hallituksen olisi päätettävä tukisummasta ja valmisteltava nopealla aikataululla järjestelmä, jonka avulla sähkön hinnannoususta eniten kärsiviä yrityksiä voitaisiin kriisin kärjistyessä auttaa pahimman yli.

– Näin tuettaisiin yritysten jatkuvuuden ohella myös työllisyyttä, todetaan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n, Suomen Yrittäjien, Keskuskauppakamarin ja Perheyritysten liitossa yhteisessä kannanotossa.

Järjestöjen mukaan lähes kaikissa EU-maissa on otettu käyttöön tukia ja muita toimia, joilla yritysten ja työnantajien toimintaa turvataan energiakustannusten karatessa.

– Moninkertaistuvat energiakustannukset voivat vaarantaa yritysten koko liiketoiminnan jatkumisen tai pakottavat sopeuttamaan toimintaa esimerkiksi lomauttamalla, mikä vaikeuttaisi kansalaisten elämää entisestään, järjestöt toteavat.

Järjestöjen mukaan tukimallissa on varmistettava se, että energian säästöä ja sähkönkulutuksen ajallista siirtoa koskevat kannusteet säilyvät.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus